sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kaunis blogi- tunnus

                                       


Kaunis kiitos Konnadonnalle 'Konnadonnan Kotona ja Puutarhassa' blogiin Kaunis blogi-tunnustuksesta.

Tämänpäiväisestä säästäkään ei voi sanoa muuta kuin  k a u n i s. Koko sunnuntain on aurinko paistanut ja lämmittänyt. Päivän ohjelmaan on kuulunut trampoliinin kasausta, kuivien syysistutusten pois kärräämistä, maasta pukkaavien kukkien ihailua, suunnittelua, terassikalusteiden viemistä terassille ja ekaksi terassin pesua. Ja tietysti päiväkaffien juontia terassilla auringon helliessä lämmöllään.

Tänään valkoisien krookuksien kukat aukesivat. Yritin opastaa tänään omia ja naapurien lapsia, ettei kukkapenkkien päällä saa kävellä, kun kukkalapset siellä kasvavat uuteen kesään. Hyvin oppi meni perille, mutta toinen yllätys löytyi samaisesta kukkapenkistä, 1 hernekeittoannos !! Ihmettelin eilen, että tulipas keitto nopeasti syötyä, kun kaverit tulivat juuri hakemaan leikkimään meidän syödessä terassilla. Tänään sekin selvisi, epämääräinen vihreä klöntti krookuksien vieressä, hih, ei voinut muuta kuin nauraa :D Mitähän huomenna tapahtuu krookusmaalla, mielenkiinnolla odotan :)





Meidän puuladon edessä ison kiven juurella oli myös tunturipoimulehdet alkaneet kasvaa. Tykästyin viime kesänä näihin perennoihin, ne näyttävät mielestäni hienoilta vaaleine lehtien reunoineen.




Kiitti muuten Marikalle, jolta sain vinkin paremmasta valokuvan käsittelyohjelmasta ! Kokeilen nyt erilaisia kuvan muokkauksia :) Kivaa alkavaa viikkoa Sinulle ! Minulla on huomenna vapaapäivä, joten saan jatkaa puutarhassa hääräilyä. Ihana kaunis kevät !


5 kommenttia:

  1. jaaha,että hernekeittoakin saattaa kukkapenkistä bongata:D ihania krookuksia,mullakin kukkivat valkoiset ja kahdensävyiset violetit.Tuota tunturipoimulehteä olen ihaillut,lehdet on tosi kauniit.Mukavaa alkavaa viikkoa puutarhalöytöjen parissa.

    VastaaPoista
  2. Kaiken laista tapahtuu lasten kanssa :)
    Tunturipoimulehti on yksi minunkin lempikasveista. Se kasvaa pohjois Norjassa ihan kivikkoisten rinteiden koloissa ja meilläkin menestyy esim. kiviaidan koloihin istutettuna.

    Tulossa ihana kevätpäivä!

    VastaaPoista
  3. Neuvokkaita ovat nuo mukulat ;) Ja biohajoavaahan tuo onneksi on.

    Hauskaa Vappua sinnepäin !

    VastaaPoista
  4. Jopas minä sinut taas löysin. Viime syksynä ihastelin sun luumupuita, vaan sitten joutu osoite hukkaan. Nyt laitan blogisi seurantalistalle! :)

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  5. Puutarhuri, kiva kun löysit tänne taas :) Minä olen piipahdellut sinun blogissasi myös.

    Tänään oli vähän tylsä päivä, kun en löytänyt mitään jänskää kukkapenkeistä ;)

    VastaaPoista