torstai 26. heinäkuuta 2012

Hemtexin ALEssa

Eilen iltasella mietin, kun olin yksin kotona, pitäisikö lähteä kiertelemään alennusmyyntejä (muitakin kuin taimimyymälöitä). Fillarilla polkaisin Hemtexiin ja sieltähän löytyi kesäisiä juttuja. Jo alennetuista hinnoista oli vielä lisäalennus - 30 %, siis niin mun juttu :D 
Ostin 4 kpl mansikka-aiheisia istuintyynyjä keittiön tuoleihin (3,45 kpl).


Aina paleleville varpailleni lämpimät tossut (myös 3,45) ja matto wc.n lattialle (4,85).


Minulle, kuin nenä päähän sopiva kyltti "in the garden" (0,65). Voin ripustaa sen viestiksi ovenripaan, jos olen takapihalla.


Ensi kesääkin jo ajattelin, yrteille lisää ruukkuja terassille. Sinkkiruukku juuttikankaalla (6,95). Ostin ensalkuun yhden, täytyy miettiä tarvitsiskos enemmän ;)


Jatketaan puna-valkoisella aiheella;
Verbena oli minulle tämän kesän uusi tuttavuus. Nekin löytyi sieltä Belliksen alesta jo aikaisemmin. Sain ne nyt vasta aikaiseksi istuttaa ruukkuihin. Virkistyivät kummasta heti uuteen multaan päästyään.


Kuutamohortensia tekee puutarhassa ensimmäisiä kukkiaan. Sen kukat ovat lämpimän sävyistä luonnonvalkoista. 


Toisen verbenan kukkaa... 


Pihlaja-angervo kukkii myös ja se näyttää olevan mehiläisten suosiossa. Mehiläiset eivät lähteneet pois vaikka pesin mattoja vieressä painepesurilla.


Palavarakkaus leimuaa punaisena <3



torstai on toivoa täynnä ...

Nyt iskäkin haluaa lähteä alennusmyynteihin, saas nähä mitä tällä kertaa tarttuu mukaan. Kuulumisiin...


perjantaina 27.7.

Ostin vielä 2 sinkkiastiaa lisää, kun ne ovat niin hyvän mallisia. Kapeita (mahtuvat pieneenkin tilaan) ja syvyyttäkin löytyy, multaa mahtuu riittävästi. Jos vaikka kehittelisi ensi kesäksi jonkin laisen hyllykön terassille, johon ne laittaisi.


Pöytäliinanpidikkeet tulivat myös tarpeeseen. Laitoin juuri 'vastuukin' terassin pöydälle, kun syömme siinä joka päivä. Nyt pysyy vastuukin helmat paremmin alhaalla, kun lintupainot ovat nurkissa.



Ja muutama vaatekin tarttui mukaan. Ihme kyllä, kun löytyi, koska alet ovat jo loppusuoralla.

3 kommenttia:

  1. Voi,että miten edullisia ja hienoja löytöjä!

    Tuo sun kuutamohortensia näyttää upealta.

    VastaaPoista
  2. Osa oli 'kirpparihinnoissa'. Ei noissa hankinnoissa paljoa köyhtynyt.

    VastaaPoista
  3. Oi mitä kaikkea kivaa oletkaan löytänyt!

    VastaaPoista