torstai 12. heinäkuuta 2012

Lisää kuvia havuista

Eilen illalla oli taas hieno auringonlasku. Minä hyttysiä uhmaten kävin napsaisemassa muutaman kuvan, ja taas kynsitään... mulla on ainakin 100 paukamaa. Kyselinkin yhdessä blogissa hyttyspyydystimestä, onko sellaisesta apua ? Joku kertoi, että hyttyspopulaatio olisi vähentynyt tai hävinnyt tontilta. Kuulostaisi luksukselta. Kuva on meidän puutarhasta, joka rajoittuu metsään. Tuija, pionit ja särkynytsydän on viime kesän istutuksia. 



Tämä tuija pilkistelee rinneangervojen välistä. Vas.lla siniluumu ja oik.lla päärynäpuu, edessä kuunliljoja. 




Päärynäpuun oikealla puolella asustaa pilarikataja myös rinneangervojen suojassa. Katajan oik.lla puolella punaluumu. Maanpeittokasvina koko altaassa on suikeroalpia (puhun näistä reunakivillä tehdyistä kohopenkeistä aina altaana, koska rakennusvaiheessa ne näyttivät kukka-altailta). Kummassakin päässä on vuorimännyt.



Toisessa altaassa kasvaa 3 tuijaa, 2 pallotuijaa, 1 vuorimänty ja perennoja. Alkukesän aurinko heijastaa kirkkaana talon seinästä.



Saman altaan tuijia ja jalopähkämöä, niiden takana vas.lla keijuangervo. Liljat pilkistää jo vähän pähkämöjen ja keijun välistä.


2 pallotuijaa


Kuunliljoja meillä on kolmea sorttia, jos oikein muistan. Lajikkeita en kyllä muista... saa valistaa ;)




Tien reunassa on 1 pihajasmike, Serbiankuusi, vuorimänty, ruusuangervoja...


Komeamaksaruoho ?  syksyllä pientä viininpunaista kukkaa.


Tien vieressä myös hopeakuusi ja siemenestä levinneitä ruusuangervoja. Edessä, josta nyt näkyvät kivet, leikkasin laakakatajaa pois. Se oli ruskettunut pahasti, oksia oli katkeillut talven aikana. Tuolla piilossa etualalla on myös 2 pallotuijaa, ne ovat jääneet ihan kuusen alle. Siinä yksi jobi, mikä pitäisi tehdä, siirtää pallot.


Takapihalla keinun vieressä on pieni tarha, jossa on 2 tuijaa ja 2 jaloangervoa 'Maggey Daley'.


Niiden seuraksi tein kuopan kevään aikana kasvattamille punatähkän taimille (lähellä terassin reunaa) . Otin huhtikuussa talven tarhassa olleista punatähkistä siemeniä ja laitoin multaan. Muutama niistä iti ja nämä 3 vahvinta kasvoivat ihan hyviksi taimiksi. Istutusideani voivat näyttää joskus hassuilta. Halusin tuijat eri kohtiin, että tulee näkösuojaa naapurin terassille päin. Siitä syystä jaloangervo on tuijan takana. Mutta ne ovat kyllä viistosti, joten kaikki näkyy joka suuntaan.


 Illalla kuului kovaa räpistelyä keittiöön asti, kun tällainen lenteli puutarhakatoksen alla. Se pisti päänsä piloon yläriman alle ja otti siinä nokoset. En ole ikinä noin isoa yöperhosta nähnyt.







5 kommenttia:

  1. Sinulla on kadehdittavan ihana puutarha, ja niin paljon kaikkia ihania kasveja, jotka ovat omalla hankintalistallani.=) Ihanan paljon havuja! Niitä mieki tahtosin laittaa. Mein tontti on hakatulla metsäaukealla, ja korkealla paikalla. Ehkä vähän kuivahko paikka, ku niin korkeella. Kuivan paikan kasveja.. tuota ihanaa rinneangervoa, vuorimäntyä. Kiva ku kerrot hoitovinkkejä kaikista, ja mitä oot todennut hyväksi. Tosi mielenkiinnolla luen blogiasi. Onko puutarhasi millä vyöhykkeellä? En tiiä lukeeko se jossain sulla, mutta en yhtäkkiä muista.=) Onnen hetkiä kivassa puutarhassasi!=)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on kaunis puutarha. Meillä ei ole noita havuja - sattuneesta syystä.. Jos Aku-hauveli sattuisi vähän ruikkaamaan havulle, on havu keltainen.

    Nuo kivireunukset ovat kauniita ja siistejä. Niitä ei tässä ollut, kun muutettiin ja kun myöhemmin tein lisää ja lisää perennapenkkejä, en tajunnut noitten reunusten hyvyyttä. Nyt menisi iso omaisuus, sillä penkkejä on paljon..

    Mukavaa torstaita!

    Satu

    VastaaPoista
  3. On sulla upeat ja hyvän näköiset istutukset. Kyllä noissa silmä lepää <3

    VastaaPoista
  4. Kakkos ja kolmoskuvassa näkee, miten hyvin rinneangervot toimivat sekä maanpeittona että havujen kanssa sopivan värin tuojana.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni rinneangervot ovat ihan hyvä valinta tuohon paikkaan, vaikka ovatkin aika isoja kukkapenkkiin ;)Saahan ne poikki, jos myöhemmin haluaa jotain pienempiä kukkasia.

    VastaaPoista