keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Nyt tarvitaan apuja kasvihuoneella

Heinäkuu lähenee loppuaan ja tomaattini ovat ihan keskeneräisiä. Autoin tomaatteja poistamalla alimmaisia lehtiä ensimmäiseen kypsyvään terttuun saakka. Näin ei mene taimilla turhia voimia lehtien kasvattamiseen ja pääsee valokin paremmin raakileisiin.
kirsikkatomaatti Sungold F1
Myöhäiseksi jäävään kypsymiseen on varmasti syynä tämäkin, 8 tainta/ astia. Paljon asukkaita samassa purkissa.
päärynätomaatti Solanum lycopersicum
Samoin katkaisin kaikilta tomaateilta latvan poikki, tulihan siinä jo kattokin vastaan. Varkaitakin oli ehtinyt putkahtelemaan sinne tänne, kaikki pois ja kompostiin. Nyt, kun nämä "ylimääräiset" vihreät kasvustot ovat poissa, pitäisi kaikki voima jäädä raakileiden kypsyttämiseen.

kirsikkatomaatti Sungold F1
Kirsikkatomaatti Sungold F1
Näihin "maailman makeimmiksi" mainostettuihin tomskuihin tuli vain 2 tai 3 terttua/ taimi.
päärynätomaatti Solanum lycopersicum

Keltaista väriä vielä pintaan, niin päästäisiin maistelemaan meille uutta lajiketta. 

Ostin myös Belliksen alesta (-50 % 4,40) Substralin Naturen Tomaatti ja yrttiravinnetta. Se on luomulannoite. Laitoin sitä  1/2 korkillista litraan kasteluvettä ja kastelin sillä kaikki tomaatit, kurkut ja paprikat. Yksi kannullinen/ astia. Nyt olen tehnyt kaikki kypsymisen jouduttamiseksi, mitä osaan. Tule aurinko nyt näytille ja lämmitä, eikös juu ?
pensastomaatti Tiny Tim
Vein tämän välillä terassille, mutta se ei tykännyt kylmästä ja tuulisesta paikasta. 
Paprikoista nypin muutamia kukkanuppuja pois. Ajattelin, että olisi hyvä, kun nyt raakileina olevat ehtisivät kypsyä. Kukka-asteella olevilla alkaa olla kiirus.


kasvihuoneen väkeä oli kiivennyt parrun päälle...

Nyt on taas valmistumassa kurkkuja parin viikon tarpeiksi. Onhan tässä taukoa ollutkin edellisen kypsymisestä.Viikko sitten tuli pari kurkkua ja sitä ennen n. 2 viikkoa sitten muutama.  Välillä oli liian kosteaa kasvihuoneessa ja pikkuisten kurkkujen päät homehtuivat. Nypin ne kaikki pois, että loput säästyisivät homeelta.  


No onhan siellä eloa, viime vuonna ostamastani päärynämelonista on kasvanut pieni verso. Varastossa talvehtinut päärynämeloni sai keväällä kaverikseen samaan purkkiin tomaatteja. Yritän talvettaa tämän taimen taas ja vaihdan sen ensi keväänä uusiin multiin. Jos vaikka virkistyisi 3. vuonna kunnon kasvuun. 


Näitä kahta ananaskirsikkaa ihmettelin kauan, mistä ne löysivät tiensä samaan astiaan, missä kasvaa gerberan alkuja. Nyt hoksasin, mähän otin hiekkaa keväällä kasvihuoneen lattialta siemenistutuksiin. Hiekan joukossa on täytynyt olla pudonneita ananaskirsikan siemeniä. Niitä, kun tippuili viime kesänä ihan itsestään, siis ananaskirsikkoja. 

Ja tästä taas tuli mieleeni sivut, joille eksyin muutama päivä sitten. Siellä sanottiin ananaskirsikkaa maakirsikaksi. Sen vuoksi, että kypsyessään se tiputtaa hedelmänsä maahan. Minä luulin viime kesänä hedelmien olevan siinä vaiheessa ylikypsiä. Ja samassa jutussa oli, jos syö hedelmiä raakana, saa vatsansa tosi kipeäksi. No ei meillä muistaakseni vatsanpuruja ollut, oli hedelmät jo vähän kellertäviä syöntihetkellä.

Kolmas ananaskirsikan taimi on putkahtanut kasvimaalle. Laitoin sinnekin viime syksynä taimia kasvihuoneelta. Ihan kokeilumielessä, jos joku selviäisi talvesta. Tämä yksi sitkeä mimmi kesti Suomen kylmän talven. Paksusta lumikerroksesta on hyötyäkin.

Kasvimaalla talvehtinut ananaskirsikka.

Ananaskirsikan kukka
Alkukesällä istuttamiini metsämansikoihin on tullut muutama marja. Nämä kasvaa ananaskirsikan vieressä.

Kasvihuoneella kasvaa nyt ensimmäistä kertaa näin paljon viinirypäleiden terttuja. Keväinen leikkaus laittoi vauhtiin rypäleiden muodostumisen. Kastelin rypäleenkin Substraalin luomulannoitteella. Tämän jälkeen ei varmaan enää kannata antaa kesälannoitteita ?

Viiniköynnöksen kesäleikkausohje: 
Vihreät versot leikataan joka kesä. Kun kukat puhkeavat, kukkivat versot latvotaan yhden tai kahden lehden päästä kukkatertusta. Uusia versoja kasvaa pian, ja ne latvotaan yhden lehden yläpuolelta. Näin jatketaan monta kertaa kesässä. Lehtimassa käy hyvin kompostiin. Kukkimattomat versot leikataan yhden lehden jälkeen tai mahdollisesti kokonaan. Terttujen pitää riippua vapaasti ja saada runsaasti valoa, jotta rypäleistä tulee suuria ja makeita.  
(ohje on kasvihuonekirjasta)



Vadelmia tulee joka päivä kupillinen. Eikä madon matoa ole näkynyt niissä. Ihana syödä näin terveitä vattuja, kun ulkona kasvaneissa on aina ollut matoja melkein jokaisessa. Yhtäkään ei vielä ole päätynyt pakastimeen asti, kaikki on pistelty poskeen tuoreena.




Tänään on ollutkin pitkästä aikaa lämmin päivä (siis eilen, aloitin kirjoittamisen ti.na). Kaivoimme keltaluumun maahan, lähelle punaluumua ja sinikriikunaa. Siitä lisää tuonnenpana.

7 kommenttia:

  1. Onpa ihanan runsasta satoa sinulla kasvihuoneesta, josta minä vain haaveilen (vanhat ikkunaruudut odottavat navetassa kyllä)! Luovuin jokakesäisestä tomaatinviljelyn tuskasta terassilla - ehkä sitten, kun se kasvihuone on jonain päivänä valmis.Anannaskirsikkaa ei ole tullut edes mieleen kokeilla, mutta täällä 1a-vyöhykkeellä se ehkä menestyisi. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tomaatit kypsyvät. Mulla on sama ongelma. Kasvihuone täynnä raakoja tomaatteja. Olen karsinut niistä roppakaupalla joka puolelta lehtiä, mutta kun ei tuo aurinko paista...

    VastaaPoista
  3. Sitkeä sissi tuo ananaskirsikka!
    Samat ongelmat täällä ei tahdo punastua, eräs ammattikasvattaja neuvoi puhumaan niille rivoja ;) seuraavassa virkkeessä kyllä valitteli auringon puutetta hänkin..
    Komeita viinirypäeterttuja sinulla, viherryn täällä kateudesta, mulla on tulossa vain kaksi terttua. Keväällä en leikellyt ollenkaan ja luulin jotta aikaisen pihalle kuskauksen johdosta ovat kupsahtaneet, sitten ajattelin leikellä ne kompostiin. Leikkaus pinnoissa näkyi kuitenkin eloa ja muutama viikko tästä silmut puhkesivat :)

    VastaaPoista
  4. Hitunen, näin joskus ikkunaruuduista tehdyn kasvihuoneen jossakin lehdessä, joka oli aivan ihana. Sen oli joku rouva tehnyt itse. Sellainen romanttinen, korkea huone, jonka katossa kiemurteli viiniköynnös. Sellaisen vielä joskus haluaisin, jossa olisi enemmän tilaa istuskella ja naattia :)
    Ananaskirsikkaa kannattaa tosiaan kokeilla etelässä, kun tääläkin III vyöh.llä pärjäsi talven yli. Sen voisi peittää vielä jollain katteella syksyllä. Laitan ensi talveksi turvetta taimen päälle lämmittämään.

    Satu, nyt täälä paistelee ja on lämmin, toivottavasti sielläkin päin.

    Hanna, pitääpä kokeilla tuota p.rk.e- konstia :D yleensä vaan kasvarilla ei kiroiluta.

    Luin joskus viinirypälekirjasta, että jos haluaa rypäleitä, köynnöstä pitää leikata. Se näyttää pitävän paikkansa. Keväällä kesti todella kauan munkin köynnöksessä, kunnes alkoi kasvamaan. Nämä 2 rypälettä olen istuttanut kasvihuoneen sisälle. Ja taas tulikin mieleeni, pitää katsoa, koska näitä uusia versoja on leikattava. Teenkin sen ensitöikseni.

    VastaaPoista
  5. Lisäsin viinirypäleen kuvan kohtaan kesäleikkaus-ohjeen.

    VastaaPoista
  6. Hilpeän näköistä porukkaa kasvihuoneessa :D

    Minä tein tuon saman operaation tomaateille jokunen viikko sitten,mutta eipä tuo sato järin suurelta näytä.
    Mulla on hiukan sellainen tunne,että ensi kesänä istuttelen vain pensastomaatteja,koska niistä näyttää tulevan hyvin satoa.

    VastaaPoista
  7. Mun täytyis ottaa järki käteen ensi keväänä ja istuttaa vain 3-5 tainta/ astia. Pitää löytää vain joku, jolle lahjoitan loput taimet. Ja muutaman ostan valmiina, koska ne ovat aina edellä.

    VastaaPoista