tiistai 14. elokuuta 2012

Oranssit liljat kukkivat


Samassa tarhassa kasvavat oranssit, valkoiset ja viininpunaiset liljat. Oranssit ovat kasvaneet niin pitkiksi, että laitoin niille tukea vanhasta viinimarjapensaan renkaasta.


Äitini vointi ja hoitoasiat pyörivät vielä päällimmäisenä ajatuksissa. Puutarhassa en ole muuta tehnyt, kuin kastellut, syönyt pensasmustikkoja, keltaisia ja punaisia vadelmia, karviaisia, viinimarjoja, herneitä, pinaattia ja keltaisia kesäkurpitsoja. Mieheni on poiminut punaisia viinimarjoja, vattuja ja mansikkoja ja tehnyt niistä hilloja. Onneksi hän on aina ollut innokas marjanpoimija, niin kotona kuin metsässäkin. Minä olen saanut viettää aikaa kotipaikkakunnalla äitini seurana. Ja onhan nyt kypsynyt ensimmäiset kirsikka- ja päärynätomaatitkin, makeita ovat molemmat.


Lääkäri kysyi eilen omaisten mielipidettä, kuinka aktiivisesti haluamme äitiämme hoidettavan. Hän mietti, pitäisikö antibioottia vaihtaa, kun tulehdusarvot olivat taas nousseet. Emme osanneet heti vastata, kun mietimme sitä lisääkö aktiivinen lääkitys vain niitä päiviä, jolloin äiti joutuu kärsimään pidemmän ajan. Puhuimme illalla muidenkin sisarusten kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että haluamme kokeiltavan toistakin antibioottia. Sitten on sekin vaihtoehto kokeiltu, eikä jää kalvamaan mieltä, olisiko antibiootin vaihto helpottanut oloa ja poistanut osaltaan kipuja, joita tulehdus ehkä aiheuttaa.


Lääkärin kysyminen omaisilta hoitopäätöksistä on mietteitä herättävä asia. Toisaalta on hyvä, kun omaisten tahto otetaan huomioon ja toisaalta meidän on vaikea tehdä päätöksiä, kun ei ole lääketieteellistä tietoa ja taitoa kenelläkään.  


Tuntuu, että itse olen ollut sairaalassa ja terveyskeskuksessa kuin kyselyikäinen lapsi. Haluaisin kaikkiin asioihin vastauksen suorasti ja selvästi. Toivoisin, että hoitohenkilökunta kertoisi avoimemmin hoidosta, labroista, lääkityksestä yms. Välillä tuntuu, että pitää onkia ja tonkia tietoa ja vastaukset tulee yhdellä sanalla. Ymmärrän kyllä sen, ettei heillä ole aikaa eikä se hoitajille ja lääkärille kuulukaan, kenellekään mitään esitelmiä pitää. Mutta pakostakin  tulee sellainen tunne, että hoito on jotain salatiedettä, josta ei voi täysin avoimesti omaisten kanssa keskustella.


Nyt minulla on hyvä mieli, kun sain puhua lääkärin kanssa kolmannen kerran ja hänellä on tiedossa se, mitä me omaiset toivomme hoidolta. Toivoimme, että vielä hoidetaan aktiivisesti.


Äiti,
tänään, kun en ole vierelläsi,
rukoukset kantavat minut luoksesi <3


5 kommenttia:

  1. Toivottavasti uusi antibiootti auttaa. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita liljoja on sinulla
    Tulinkin sinun lukiaksi.Toivotan sinulle voimia,että jaksat hoitaa äitiäsi, ja äidillesi parantumista

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun tulit lukijaksi Irma :) Kävin sinun blogissa vastavierailulla, siellä oli tutun värisiä liljoja ;)

    Vähän rauhaton olo äidillä oli eilen ollut, toinen antibiootti on myös tosi voimakas. Paremmin hän oli jaksanut availla silmiään ja liikutella tervettä kättään. Toisaalta vähän liikaakin, kun tippa oli taas lähtenyt irti. Sokeriliuoksesta sai vähän energiaa. Harmi vain, kun en itse nyt pääse sinne katsomaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniin oransseja liljoja;eivät ollenkaan sellaisa räikeän oransseja,jotka omaan silmääni aina hiukan särähtävät.

    Vaikeiden asioiden parissa joudutte nyt painimaan. Siihen toivottelen teille kovasti jaksamista ja voimia!

    VastaaPoista
  5. Mäkin olen joka vuosi kahden vaiheilla, pidänkö oransseista liljoista vai en. Ne hehkuvat kyllä kuin himmeät lamput hämärtyvässä illassa. Näkyvät sopivasti keittiön ikkunasta.

    Äidin uusi antibiootti näyttää vaikuttavan, tulehdusarvo oli jo laskenut. Ja mikä hienointa, hänelle oli annettu ensimmäisen kerran halvauksen jälkeen kiisseliä ja sen nieleminen oli onnistunut hyvin. Ensimmäisen kerran tuli positiivisia uutisia :)

    VastaaPoista