maanantai 24. syyskuuta 2012

Loput maissit ja kesäkurpitsat talteen


Viime viikon lopussa otin loput maissit ja kesäkurpitsat maalta talteen. Samalla löytyi vielä vähän siniluumuja, niiden maku oli jo muuttunut vetiseksi ja ne halkeilivat.


Pitkiä ja pätkiä maisseja. Suurin osa oli ehtinyt kasvaa kypsäksi asti. Vain muutama oli jäänyt ihan vaaleaksi 
eikä jyvät olleet ehtineet kasvaa. Joissakin oli suojalehdet auenneet ja pää oli vähän pilaantunut.



Tämä oli toinen sato kesäkurpitsoista. Meinasin jo joku aika sitten repiä varret pois. Mutta kun siellä oli paljon pieniä alkuja ajattelin, että kasvakoot vielä. Ihan hyviä pikkukurpitsoja kasvulaatikosta kasvoikin.



Ensin ajattelin tehdä kurpitsakeittoa, mutta sitten päädyin kesäiseen vaihtoehtoon, grillaukseen. Samalla keitin maisseja, riisin ja broilerifileen kyytipojiksi. Kasvihuoneelta löytyi muutama tomaatti lisukkeeksi.


Tässä ateriassa oli pirteitä värejä, ne piristävät syksyistä ja muutenkin haikeaa mieltä.


Toisena päivänä pilkoin kesäkurpitsoja jauhelihakastikkeen joukkoon. Näistä keittiökuvista tuli mieleen, että sain Sadulta kivan haasteen kuvata omaa keittiötä. Täytyy vähän siirtää sen kuvaamista, kun ei ole siivousinto vieläkään iskenyt. Ja nyt tuntuu tulevan uusi flunssa, kurkku oli tosi kipeä eilisen päivän ja sama meno jatkuu tänäänkin. Huomenna saa tietää onko angiinaa. Ei vain yhtään jaksaisi alkaa sairastaa toista räkätautia heti perään, ensimmäinen alkoi olla parantunut viime viikolla kuukauden kestettyään. Ei näköjään auta vitamiinitankkauskaan, flunssat tulee jos on tullakseen.


Viime viikon lopussa napsin viimoisia satokuvia. Terassillakin oli kypsynyt 4 päärynätomaattia, mutta niiden maku oli tosi outo. Varmaan sade ja kylmä ilma oli muuttanut niitä. Ensi kesänä en laita tomaatteja terassille ruukkuihin. Kyllä se vain niin on, että tomaatit vaativat lämpöä kypsyäkseen makoisiksi ja ylipäätään kypsyäkseen.


Olisi kiva löytää tämän toisen omenapuun lajikelappu tai muistiinpano siitä. Muistelen sen johonkin kirjoittaneeni. Nyt ne ovat tosi mehukkaita. 


Kiinansipuli juuttisäkissä meni lakoon viime viikon myrskyssä. Se on monivuotinen yrtti, joten täytyy muistaa viedä ennen pakkasia suojaan. Ajattelin ottaa kasvulaatikossa kasvaneen kiinansipulin sisälle. Pitääkin ostaa  multasäkki sisäistutuksia varten. En viitsi tuoda suoraa ulkoa multaa sisälle, ne voivat haiskahtaa kanan- tai hevonkakalle ja ötököitä voisi myös tulla sisälle. Parempi huuhtaista juuret ja laittaa uutta multaa. 




Viikonjatkoja viimeisten sadonkorjuuaikojen merkeissä !
Ja tervetuloa uusille lukijoille puutarhajuttujen pariin :)


14 kommenttia:

  1. Tosi kauniita satokuvia. Nyt en muista, kasvatitko nuo maissit kasvihuoneessa vai ulkona? Taidan nimittäin hankkia maissia minäkin ensi kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin niin intoa täynnä kevättalvella, että laitoin ensimmäiset maissinsiemenet maahan helmikuulla ja toiset maaliskuulla. Ensimmäisistä jäi vain 2 tainta eloon. Eli helmi-toukokuun maissit kasvoivat oh.n ikkunalla, sitten hetken kasvihuoneessa ja lopulta päätyivät kasvulaatikkoon ulos kasvamaan.

      Kuulin, että kasvihuoneessa tulee huonompi sato, kun ei ole pölyttäjiä pörisemässä. Niitä pitäisi itse tupsutella pehmeällä pensselillä (no sultahan niitä pieniä pensseleitä löytyisi ;) Laitan ensi keväänäkin ulos kasvulaatikkoon kasvamaan. Laitoin laatikon pohjalle säkin hevonkakkakompostia ja taimien vierelle lisäksi kekoihin kanankakkamerilevälannoitetta.

      Poista
  2. Samoilla linjoilla Sadun kanssa, tosi ihania ja runsaita satokuvia, nam :)

    Mulla alkoi myös toinen flunssa heti suoraan sen toisen perään ja neljättä viikkoa nyt kahlataan läpi, tämä on sellaista laatua jotta pystyn kyllä normi työt hoitamaan mutta muuten on kropasta veto pois. Lääkärissä en ole vielä käynyt, ehkä pitäisi jo harkita..

    Betoni omppu on söpö !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin tympeää huomata uuden flunssan alkavan samantien :( Mulla oli kurkku niin kipeä ja imusolmuke kaulalla arka ja turvonnut, että menin ensin hoitajan pakeille eilen ja tänään lääkärin. Ajattelin, että jos siellä olisi muhinut jokin bakteeri koko kuukauden. Tai sitten uusi lennähtänyt nyt.

      Mietin maalaisko betoniompun, mutta on se noinkin kiva paino pöytäliinoille terassilla.

      Poista
  3. Oletpa saanut hyvää satoa, nami namia. maissitkin on kypsyneet.Sinulla on varmaan ollut kasvihuoneessa ne kasvamassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissit oli tosiaan vain alkukesästä hetken kasvihuoneella totuttelemassa ulkoilmaan ja sitten istutin ne ulos kasvulaatikkoon.

      Poista
  4. Wau, onnittelut! Hienosti olet saanut satoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissit ja kurpitsat viihtyivät hyvin kasvulaatikossa.

      Poista
  5. Näyttääpä herkulliselta! Satoa on tullut näköjään hienosti. Kuvat ovat myös tosi onnistuneita. Näitä on ilo katsoa ja lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kun kuvat ja tekstit miellyttävät :) Joskus ajattelen, että mitenkä mä kirjoitan, onko tekstit tylsiä yms ;) Ei aina tule mietittyä kovin tarkoin, miten kirjoittaa. Itsestä tuntuu, että kuvat ovat tärkeimpiä.

      Poista
  6. Upeita kuvia olet napannut ja mikäs sitä on noin hienoa satoa kuvatessa :)

    Pikkuhiljaa sitä saa alkaa miettimään kasvimaan ja kasvihuoneen tyhjennystä ja talviteloille laittoa.

    VastaaPoista
  7. Melkoinen sato sinulla! Tuoreet kasvikset on niin herkun näköisiä ja kivoa kuvattavia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin tänä syksynä kuvannut vihanneksia varsin ahkerasti ;)

      Poista