torstai 6. syyskuuta 2012

Tomaatit ja luumut kypsyvät



Nyt on ollut parhaat päivät tomaattisadon kannalta. Joka päivä on kypsynyt kaksi taskullista tomaatteja. En yleensä muista ottaa kippoa mukaan, kun menen kasvihuoneelle, joten kerään hupparin taskut täyteen :D

Arvaa kuka ?
vastaus: Barbapoju takaapäin


Tänään tuli mieleen, että mitähän näistä voisi tehdä. Tähän asti olemme saaneet syötyä kaikki tuoreena parin päivän sisällä, mutta nyt tulisi satoa jo säilöntäänkin asti. 


Pitäisi tutkailla säätiedotuksia, onko kylmiä öitä jo tulossa. Vaikka aurinko paistelee päivällä, on ilma muuttunut kylmemmän tuntuiseksi. Voi kun hallat pysyisivät vielä pois, niin ehtisivät kaikki kypsyä. 




Sanoin itsekseni, kun kävelin pensashanhikkien ohi, että "niin joo, meillä on tuollainenkin pensas ja se kukkii".


Voi pensas raukkaa, en meinannut noteerata sitä ollenkaan. Vaikka se kukkiin sadoin pirteän keltaisin kukin.


Tämän kuvan Sinikka siniluumupuusta otin viime viikolla to 30.8. Silloin ne olivat vasta vähän saaneet väriä pintaan.


Siniluumut kypsyvät hyvää vauhtia, kuva su 2.9.. 


Eilen ke 5.9. ihan yllätyin, kun kokeilin maistaa yhden luumun, sehän oli jo kypsä. Suurin osa on vielä kovia, mutta näppituntumalla löytää ne ensiksi kypsyneet, pehmeät luumut. Eli reilussa viikossa ovat kypsyneet siitä laskien, kun luumujen väri alkoi tummumaan. Muistelin, että se olisi vienyt enemmän aikaa. Aurinko on paistellut kyllä kiitettävästi sateiden ja tuulien lomassa. 


Makeita ovat jo. Siniluumu on ehdoton lasten suosikkihedelmä.


Jokasyksyinen vatsanpuhdistuskuuri on taas  luvassa... Ensin syödään näitäkin niin kauan, kun vatsat vetää ja sitten alan keittelemään hilloa ja mehua pakastimeen.

13 kommenttia:

  1. Nuo päärynätomaatit ovat ihanannäköisiä. Noita pitää joskus kokeilla! Mulla oli sinikkaluumupuu, mutta kuoli pystyyn. Sitten siitä kannosta nousi uusi taimi, joka on aina täynnä kirvoja. Mikä lie vikana?

    VastaaPoista
  2. Eija, siniluumut kypsyvät myöhemmin kuin punaluumut. Meillä kuoli herkullinen punaluumu annettuaan sitä ennen loistaa satoa parikymmentä vuotta. Nyt puu toimii kärhöjen kiipeilykotina ja talvella kantaa kauniisti lunta.

    Sitten lähdimme ostamaan samanlaista uutta, mutta tulikin siniluumu - kiiren aiheuttama vahinko. Yllätyimme, miten myöhään luumut kypsyvät tässä lajikkeessä, mutta siniluumupuu satoa kantaessaan on kuvauksellinen eli olen käyttänyt kuvia mm. runojen kuvitukseen. NYT eli tänään alkaa siniluumujen syöminen;-)

    Istutimme tänä keväänä myös punaluumun, joten muutaman vuoden kuluttua luumukauteme pitenee.

    Haluaisin niin kasvihuoneen ihan vain tomaattien takia.

    Kaunista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, meillä on kyllä joka vuosi kypsynyt Sinikka siniluumut ensiksi ja vasta niiden jälkeen, kun on jo kylmääkin Kuokkalan yl. punaluumut. Lajikkeissa voi olla eroja. Punaluumut ovat vielä täysin vihreitä, ei merkkiäkään kypsymisestä.

      Minäkin haaveilen jo isommasta kasvihuoneesta. Olisi ihana sellainen, johon mahtuisi kunnolla 2 tuolia ja pöytä, miksei enemmänkin oleskelutilaa. Katsoin juuri ruotsalaisen Isan blogista kasvihuoneen tekoa, huikea kasvihuone.

      Poista
  3. Ihanat kuvat syksyn sadosta. Hyvin olette saaneet satoa.

    VastaaPoista
  4. mikä on tuo tomaatilajike? on niin herkullisen näköisiä. Mistä teillepäin tuota lämpöä on kertynyt? meillä ei tomaatit kypsy niinkuin ei luumutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa. Keltainen barbababa-tomaatti on viralliselta nimeltään Päärynätomaatti Solanum Lycopersicum. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran tänä kesänä. Istutin siemenet helmi- tai maaliskuulla. Esikasvatuksesta on postauksia. Voit katsoa postaukset oikeasta sivupalkista Päärynätomaatin kohdasta.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Laitanpa ylös tomaattilajikkeen nimen ja kokeilen itsekkin. Tuo sinikkaluumu pitää kans laittaa muistiin ja kenties ostaa joskus taimi omaan pihaan. Tuo meidän luumu on varmaan sitten punaluumua, kun ei ole vielä juuri ollenkaan ottanut väriä itseensä. Toinen luumupuu, senkään lajiketta en tiedä, on kypsä ja syöty melkein jo tyhjäksi. Todella makea luumu.

      Poista
  5. Komeaa satoa antavat tomaatit. Mulla on ollut paras tomaattivuosi sitten kasvihuoneen tulon. Nyt alkavat olla jo aika kälyisiä kaikki tomaatit,joten taidan pian alkaa siistiä kasvihuonetta joiltakin osin.
    Onpas isokokoisia luumuja nuo siniluumut ja varmasti hyviä ja maukkaita. Eipä tarvi ostella mitään "puhdistuskuureja" luontaistuotekaupoista,kun vetelee tuoreita luumuja napaansa päivittäin kunnon satsin ;D

    VastaaPoista
  6. Kivasti saat satoa :)
    Runsasta satoa voi monella lailla säilöä. Minusta on kiva talvella käyttää ruuanlaitossa omia tomaatteja esim. pitsoihin. Tarjottimelle vaan viipaleita pakkaseen ja jäätyneinä pussiin. Ne voi sitten laittaa jäisinä vaikka pitsan päälle tai piiraisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, tuon teen heti. Kiitti taas vinkistä ! Mähän tilasin Tupperin Croisant makerin, voin laittaa talvella niiden väliin tomaattisuikaleita. Otan innolla vastaan lisää vinkkejä, kun ei kaikkea kerkeä etsiä. Se on niin surullista, jos joutuu heittämään jotain pois.

      Poista
  7. Päärynä tomatit ovat niin herkullisen näköisiä.Paljon on herkkua syötävää

    VastaaPoista