perjantai 17. elokuuta 2012

Kesämalvikki




Keräsin viime syksynä kukkineesta kesämalvikista siemeniä ja istutin ne kevättalvella multaan. Pikkuhiljaa ne kasvoivat kevään mittaan. Alkukesästä mättäsin koko siemenistutuslaatikon sellaisenaan yhteen ruukkuun. En uskaltanut koulia niitä, kun olivat niin heiveröisen näköisiä. Alut kasvoivat ensin kasvihuoneella hissukseen.  Keskikesällä sitten innostuivat kunnon kasvuun ja kukkia tuli paljon. Nämä kuvat otin 20.7. ja vieläkin se kukkii.


Kerään taas syksyllä siemenet talteen, niitä on jo alkanut muodostua. Täytyy ensi kesänä istuttaa suurempaan astiaan, kun nyt ovat kasvaneet vain 20 cm korkeassa ruukussa. Ihme, kun näinkin isoksi kasvoivat pienessä multamäärässä.






Vaahteran alla kukki heinäkuulla violetti kellomainen kukka. Löytyiskö heille nimeä ?

Salaattiherneissä oli viininpunaisia kukkia. Herneet palkoineen maistuvat pieninä hyviltä, mutta isommiksi kasvaessaan pelkät herneet ovat vähän mauttomia eikä yhtään makeita.




Ruiskaunokkia kahta eri sävyä :)


Kesäisen lämmintä elokuun viikonloppua !
Minä lähden tästä äiteen työ. Tulehdusarvo oli taas vähän alentunut ja nestemäiset ruuat maistuvat mammalle. Nyt on tulossa ihana viikonloppu.