maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyn hehkua

Tänä keväänä istutetut pensasmustikat ovat punertuneet ensimmäisinä. Lehtien väri on kyllä kaunis, oikein kirkuvan punainen auringossa.



Vanhemmat pensasmustikatkin ovat hienoisesti punastuneet.








Marja-aroniaan tuli vähänlaisesti marjoja, kun siirsin sen paikkaa keväällä. Ne ei  näytä vielä aivan kypsiltä.


Pensasmustikkojen viereiseen maahan istutin keväällä kaksi Mesimarjaa. Kesän jälkeen on enää yksi jäljellä. Olen mietiskellyt, jos luopuisin mesimarjamaahaaveesta. Voisin istuttaa niille tekemääni maahan lisää pensasmustikkoja. Mustikkoihin, kun olemme ihastuneet aina vain enemmän.


Samalla kertaa istuttamani Lakat ovat sensijaan pysyneet kaikki vihreänä kesän ajan. Ei niihinkään uusia lehtiä ole kasvanut, mutta pääasia, että näyttävät hyvinvoivilta. Voisin laittaa niiden  talvisuojaksi kasvuturvetta, jaa-a jäiköhän sitä kesällä ylimääräistä, täytyypä käydä katsomassa.  


Vaahtera on aivan mahtava kuvattava syksyisin. Ylhäältäpäin se alkaa muuttumaan punaisemmaksi ja punaisemmaksi.

Aamuaurinko vielä paistelee vaahteran lehtiin, ei voisi olla kauniinpaa näkymää.


Nyt minulla olisi värkkejä blogeissa olevaan ruusukranssiin. Voisin kokeilla, saanko vaahteranlehdestä yhtään ruusua muistuttavaa kukkaa aikaan. Kunhan nyt ensin hetken lepäilen aaumuisen työrupeaman jälkeen. Antibioottikuuri ja tulehdus tuntui ensimmäisenä työaamuna, hikipisaroita oli koko naama täynnä ja kasvot yhtä punaisena kuin vaahteran lehti :D Kahden tunnin jälkeen oli pakko istua ja huilata hetken. Nyt kutsuu päikkärit.