torstai 31. tammikuuta 2013

Lempiasioita- haaste





Sain Pirjolta Mökkipuutarhassa- blogista haasteen, kiitos sinne suuntaan.


Tehtävänä on kertoa, mitkä jutut ovat minulle lempiasioita. Ja näyttää ne kymmenen kuvan avulla.


Mitäs minä keksisin, kukkakuvia on ollut paljon viimepäivinä, hmmm...





Hyötykasvien kasvattaminen



Valokuvaus



Metsä



Arempien kasvien talvettaminen 
Vanhojen tavarojen uudelleen löytäminen




Olen eläinrakas, vaikkei meillä tällä hetkellä olekaan lemmikkieläintä.
Onneksi luonnoneläimet pistäytyvät joskus vieraisilla.







Puutarhavinkkien jakaminen. 
Tässä postauksessa kerroin vuorimännyn typistämisestä juhannuksen tienoilla.




Lähimatkailu ja grillailu perheen kanssa.




Kasvihuone-elämä



Olen edelleen se laiskamato, joka ei viitsi laittaa haasteita eteenpäin.

Joten, ole ystävällinen ja nappaa haaste mukaasi, jos et ole vielä sitä saanut :)


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lumisia puita


Ettei totuus unohtuisi, palataan taas talveen. 
Parina viime päivänä paksut lumikerrokset putoilivat puiden oksilta ja puut olivat vihreitä perätä kaksi päivää. Nyt  taas sataa ja pyryttää lähes suojalunta.


Oraville löytyy syötävää, ellei kissat ole syöneet kaikkia oravia.
Kissat ovat kyllä kivoja ja hyödyllisiäkin, kun syövät hiiret ja myyrät. Mutta oravat saisivat jättää rauhaan.




Katselin ylöspäin suuria puita...


... kauneutta löytyy talviluonnostakin.





Back to home...


tiistai 29. tammikuuta 2013

Valkokukkaisia pensaita, perennoja ym.


Valkoisia kukkia ylhäältä vasemmalta oikealle;

1. hopeahärkki 2. koivuangervo 3. lilja 4. pihajasmike
5. norjanangervo 6. miljoonakello 7. norjanangervo 8. kesäkukka ?
9. lilja 10. virpiangervo 11. ? 12. virpiangervo
13-15. pihajasmike 16. calamondin (pikkusitrus)

Valkoisia hedelmien, marjojen- ja vihanneksien kukkia

Toivottavasti puutarhastani löytyy taas pian paljon hedelmien, marjojen ja vihannesten valkoisia kukkia. Näissä kuvissa kukkiin viime kesältä
- päärynät, omenat, luumut, karhunvadelmat, härkäpavut, paprikat, sipuli, saskatoonit, mansikat, mustikat...

Innolla ja mielenkiinnolla odotan, selvisikö ananasmansikka ensimmäisestä talvesta. Ja saanko maistaa ensimmäistä valkoista kypsää mansikkaa. 




Kukat ylhäältä vasemmalta oikealle
1. omena 2. tuoksuherne 3. sinivatukka 4. päärynä
5. paprika 6. päärynä 7. punasipuli 8. härkäpapu
9. ? 10. saskatoon 11. mansikka 12. karhunvadelma
13. omena 14. ananaskirsikka 15. pensasmustikka 16. luumu

maanantai 28. tammikuuta 2013

Punaisia perennoja, puita ja pensaita

Katselin tarkemmin valokuvakansioitani ja sieltä löytyi lisää punaisia puita, pensaita ja perennoja.



Vasemmalta ylhäältä oikealle;

1-4 Rusokirsikkapuu (lehdet ovat punaisimmillaan syksyllä)
5. vaahtera 6. kanna 7. purppurakoristeomenapuu Royalthyn omppuja 8. liljoja
9. mehitähti 10. pensasmustikan varpuja 11. jaloangervon lehtiä keväällä 11. pensasmustikan lehtiä
12-15 purppurakoristeomenapuu Royalthy ja sen kukkia


Punainen on ollut parina viime kesänä lempivärini.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Punaisia kesäkukkia ja perennoja

Blogeissa on ollut hienoja kuvakoosteita eri värisistä kukista.
Laitan oman korteni kekoon punaisilla kesäkukkakuvilla.
Tuokoon nämä kuvat lämpöä talveesi :)





Vasemmalta ylhäältä oikealle;

1. riippapelargoni 2. tuoksupelargoni 3. pikkupetunia 4. jaloakileija Rotstern
5. gerbera 6. dahlia 7. tuoksuherne 8. pioni
9. maljaköynnös 10. palavarakkaus 11. lilja 12. ruusu
13. verbena ? 14. tarhapäivänlilja ? 15. kaunokainen 16. pioni


lauantai 26. tammikuuta 2013

Kasvihuoneen laajennus suunnitelmia




Kävin viikko sitten pudottelemassa lumia kasvihuoneen katolta. Sinne olikin kertynyt jo n. 20 cm kerros. Tämä kasvihuonemuovi on ollut hintansa väärtti. Huone seisoo tuossa nyt neljättä talveaan, eikä muovi ole rikkoutunut vielä mistään kohdasta. Koska muovi on noin kestävää, uskallan suunnitella samasta materiaalista laajennusta huoneelle. Tämä ovi jäisi sisäoveksi, jos kasvihuoneen laajennus toteutuisi keväällä. Tarkoitukseni olisi tehdä toisesta osasta enemmän oleskeluhuone. Siellä voisi nauttia kesäkahvit sateella ja tuulellakin. Suunnitelmalleni on näytetty jo vihreää valoa, kunhan kevät etenee ja lumet sulavat.



Kasvihuoneen sisällä on luolamainen tunnelma, kun lunta on joka puolella. Siellä on aika pysähtynyt lokakuulle; muutama kuivettunut lehti viiniköynnöksessä ja yksi pieni rypäleterttukin on jäänyt paikoilleen.  En ehkä leikkaa tänä keväänä viiniköynnöstä ollenkaan, koska typistin loppukesästä sivuversoja. Kuivat lehdet pitää kerätä pois, kun seuraavan kerran pistäydyn huoneella.



Kasvihuone laajenisi päädystä marjapensaisiin päin. Siinä on tilaa melkein saman kokoiselle huoneelle kuin nykyinenkin on. Uuteen osaan pääsisi aurinko paistamaan esteettömästi. Nykyistä huonetta varjostaa liiaksi suuriksi kasvaneet karhunvadelma- ja gojimarjapensaat. En hoksannut, että ne kasvavat 3 metriä korkeiksi. Gojia tarkoitukseni oli leikata syksyllä lyhyemmäksi, mutta se unohtui. Karhunvadelmasta poistin syksyllä marjoneet versot ja samalla puska siirtyi kuin itsestään puoli metriä kauemmas kasvihuoneen seinästä.


Nämä kuvat otin lumisateella, joten ne ovat aika sinisiä. En ole vielä löytänyt kamerastani asetusta, saisko tuota sinisyyttä vähennettyä. Itsellä ainakin sinertävä väri ottaa silmään.


Goji-marjat talvehtivat 



Mustat- ja punaisetviinimarjat talvehtivat kasvihuoneen edessä. Jäniksen jäljet näkyvät menevän metsään päin, saikohan vatsansa täyteen puutarhasta ? Ainakin kuutamohortensia pensas oli saanut typistysoperaation osakseen.






Tämän hetken fiiliksiin sopii sanonta, "paistaa se aurinko lopulta risukasaankin" ;)
Koko viikko on mennyt meidän perheellä flunssaa sairastellessa. Nyt alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä, etteiköhän ensi viikolla pääse jo uloskin.  Nämä aamuaurinkokuvat nappasin oven raosta. 



Puut ovat olleet niin kauniita koko viikon, kun niissä on paksu kerros lunta.



Hyvää viikonlopun jatkoa !

lauantai 19. tammikuuta 2013

11 kysymyksen haaste

Tiinalta tuli Pionihulluutta ja puutarhaunelmia- blogista haaste.
Tiina oli keksinyt seuraavat kysymykset :

Oletko innostuneempi puuvartisista vai perennoista?
- Puuvartisista, viime vuosina kiinnostus on kasvanut perennoihinkin.

Kuulutko johonkin puutarhaseuraan tms?
- En kuulu. Juuri tältä alueelta en ole löytänyt omaa puutarhaseuraa, vähän kauempaa kylläkin löytyisi.

Kuka on puutarhaguru, jonka kätten jäljet/filosofia on tehnyt sinuun vaikutuksen?
- Kaikki puutarhaharrastajat :)

Mikä on parasta talvisessa puutarhassasi?
Lunta kannattelevat puut, ne ovat niin kauniita.


Siniluumu iltapäivän sinisessä hetkessä...

Onnistutko kylvöissä ja taimien esikasvatuksessa?
Vuosi sitten kasvatin ensimmäisen kerran tomaatteja, maisseja ja paprikoja. Ne kasvoivat ja tuottivat satoa ihan hyvin paprikoja lukuunottamatta. Ne eivät ehtineet kypsyä. Eli paprikat ostan ensi kesänä valmiina taimina.  Joitakin erikoisempia tomaattilajikkeita ja maissia aion esikasvattaa.


Taimien esikasvatushylly olohuoneessa 29.3.2012
Kirsikkatomaatit 3.4.2012
Päärynätomaatit 28.4.2012
Kirsikkatomaatit 15.5.2012
Kirsikkatomaatit kasvihuoneella 25.8.2012
Päärynätomaatit kasvihuoneella 25.8.2012
Kirs.- ja päärynätomaatteja 4.9.2012

Latva-artisokat kasvoivat sisällä, mutta ulkona niiden kasvu pysähtyi. 


Latva-artisokat 28.4.2012

Löytyykö puutarhastasi hedelmäpuu tai useampi?
Kyllä vain löytyy, hedelmäpuut ovat suuri intohimoni ! 
Puutarhassani kasvaa
- päärynäpuu
- 2 omenapuuta
- 2 kirsikkapuuta
- punaluumu
- siniluumu
- keltaluumu
- sinikriikuna
- aprikoosipuu on viileässä varastossa talvehtimassa ensimmäistä talveaan


Päärynäpuu 'Aunen päärynä'



Omenapuu 'Samo'



toinen omenapuuni


Punaluumupuu 'Kuokkalan yl.punaluumu'


Siniluumupuu 'Sinikka'



vas.lla edessä Keltaluumu, oik.lla Sinikriikuna
vas.lla takana päärynäpuu ja sen vieressä molemmilla puolilla luumupuut (puna- ja siniluumut)

Kirsikkapuun kukkia
Entäpä jonkinlainen vesiaihe tai oletko aikeissa tehdä/hankkia sellaisen?
- Kasattava vesiputousmalli oli viime kesänä lorisemassa terassilla. Ensi kesänä laitan sen johonkin puutarhaan, siellä se on luonnollisemmassa paikassa.





Oletko valmis näkemään vaivaa jonkin tietyn kasvin vuoksi (esim talvisuojaus) eli kokeiletko arempiakin kasveja vai hyväksytkö puutarhaasi vain ns. varmoja menestyjiä?
Erikoisempien kasvien kokeilu on mielestäni puutarhaharrastuksen suola. Yleensä ostan näitä erikoisempiakin kasveja alesta, niin ei harmita kokeilun epäonnistuessa.

Erikoisempia kasvejani ovat;

varastossa talvehtivat:
- aprikoosipuu 
- kuitupalmu 
- minikiiwi

ulkona kasvavat:
- gojimarjat
- ananaskirsikka


Aprikoosipuu

Aprikoosipuu talvehtii varastossamme, siellä pidetään
lämpö n. 8 asteessa. Nupuissa on jo eloa !


Kuitupalmu talvehtii toista talveaan meillä.

Muratti viihtyy hyvin talven varastossa,
Toinen talvi menossa.
Minikiiwi on samassa joukossa,
senkin silmuissa on jo vähän vihertävää.


Gojimarja on uudehkoja marjojani. Tänä kesänä tuli ensimmäinen kukka (alla), ensi kesänä voisi tulla jo marjojakin.


Ananaskirsikka säilyi ainakin yhden talven ulkona, se on istutettu kasvimaalle.

Viinirypäleet kasvavat kasvihuoeessa.
Selkeää ja modernia vai rönsyävänhallittua kaaosta?
- Aluksi kirjoitin; "Vähän sekä että, pidän molemmista, eri paikoissa ja eri aikoina". Sitten aloin etsimään kuvaa puutarhani pelkistetystä kohdasta. Eihän siellä sellaista ole ! Ajatukseni ehkä aikojen alussa oli moderninpi, mutta kyllä se rönsyävänhallittu kaaos on syntynyt kuin itsestään.