perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä !


Meillä vierailee jänis säännöllisesti aamuisin ja iltaisin. 
Vein katkomani omppupuiden oksat metsänreunaan ja tämä metsänasukas löysi ne oitis.
Pikkuhiljaa oksia on kaluttu lisää ja lisää. Tänään kävin katsomassa niin ei ollut enää montaa oksaa jäljellä. Tarvitseehan jänisemokin paljon ruokaa, kun pian taitaa olla pikkupupujen aika.




Onhan tämä  vähän hassua, kun suojelen kasveja verkoilla ja hikipäässä lapion lunta verkon vierestä ettei jänikset pääsisi syömään omppupuita. Mutta eläinrakkaus voittaa, kun saa seurailla olohuoneen ikkunasta luvallista oksien syömistä. Ja kiltisti jänis lähtikin naapurin puolelle, ei edes vilkaissut omppupuitani.

Rauhallista Pääsiäisen aikaa !


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Auringonkukan ja pinaatin versoja



 Ostin viime kesänä pussin auringonkukansiemeniä, joita olen laittanut salaatteihin ja paahtanut pannulla. Nyt siemenet tuntuivat jo niin vanhoilta, etten ole viitsinyt syödä niitä. Ajattelin, että kokeilenpa itävätkö ne, epäilin etteivät. Laitoin siemeniä persiljan ja salaatin viereen yrttiruukun multaan. Muutaman päivän päästä alkoi nousemaan versoja. Pieninä ne olivat tosi rapeita ja makeita. Nyt ne ovat kasvaneet n. 15 cm.n korkuisiksi ja maku on muuttunut vähän kitkeräksi. Menee kuitenkin vielä leivän päällä siinä missä salaatitkin. Taidan laittaa uudet siemenet multaan. On kätevää, kun kotoa löytyy aina jotain vihreää naposteltavaa.


Yllättävää, että katkaistusta versosta lähtee uusi alku kasvamaan. Auringonkukan varsi näyttää siltä, ettei siinä ole mitään silmuja tms. mistä uutta kasvua lähtisi. Mutta kyllä sielläkin on jotain kasvupisteitä tms.



Pinaatin siemeniä istutin myös kiinansipuliruukun reunoille. Tarkoitus oli koulia niitä ruukkuihin. Mutta pääsivät kasvamaan niin pitkiksi, että taidan syödä ne versoina. Laitan myöhemmin uudet siemenet kasvimaata varten. 


Turveruukkuihin istutin pensas-ja isoköynnöskrassin siemeniä. Keräsin niitä syksyllä kasvimaalla kasvaneista krasseista.




Näissä on kesämalvikin siemenet. Ne keräsin terassilla kasvaneesta kukasta kevättalvella. Vein nämä turveruukut viileään varastoon, etteivät kasva liian nopeaa. Ovatpa siellä kuitenkin valmiiksi mullassa odottamassa kesää. Jos ne itävät, siirrän aurinkoisempaan paikkaan.




lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pölytys onnistui, ekat aprikoosin alut kasvavat.


Aprikoosipuun lehdet ovat alkaneet kasvaa vauhdilla.

Tämä puu toi sisälle keväisen tuulahduksen. Saan katsella vaaleanvihreitä lehtiä.

Olen sumutellut aamuisin puuta. Lehdet ja oksat kaipaavat varmaan kosteutta, kun on nyt lämpöisessä.


TADAA.. ! Saanko esitellä... Ensimmäinen Aprikoosin alku.


ja toinen...


ja kolmas...


Uusintakuvia, kun muutama päivä on kulunut... 


Raakileissa on hauska antenni päässä. Katsoinkin jo kukkavaiheessa, että toisissa kukissa näkyi tuo paksumpi ja vihreämpi "antenni" kukan keskellä. Se  oli sitten se, johon hedelmä muodostuu. (kasvioppi ei olisi pahitteeksi kirjoittajalle, oppisi tuntemaan kasvin osat oikeilla nimillä ;)


Tänään kameran linssi löysi jo tällaisen aprikoosin alun. Nyt toivon, että raakileet pysyisivät puussa ja kasvaisivat.  Kolme alkua on nyt näkyvissä ja myöhemmin avautuneista kukista odottelen muutamaa lisää.


Ulkona talvi jatkuu. Olen yrittänyt luoda lunta pois kasvihuoneen ympäriltä, mutta se on jäätynyt tosi kovaksi.  Kasvihuoneen sisällä on päivisin jo lämmintä ja vettä on jäänyt laattialle viiden sentin kerros. Onneksi viinirypäle on istutettu vähän korkeammalle, ettei sen juuristo ole ainakaan vielä veden ja jään peitossa. Pitäisi muistaa nostaa kasvihuoneen laattiaa esim. hiekalla ensi kesänä. 
Auringonsäteitä pyhääsi ja uuteen viikkoon !

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Fiilistelyä aprikoosin kukilla



Aamun sarastaessa...


aurinko nousee...

päivä alkaa...



aprikoosipuu siirtyi nauttimaan iltapäivän auringosta... 










lehdetkin alkavat kasvaa... 



















kunnes aurinko alkaa painumaan mailleen...
















yö saapuu, kuu nousee taivaalle...






Eilen illalla oli kuulemma ollut täälä Pohjanmaalla kauniit revontulet. Harmi, kun en itse nähnyt. Täytyy katsoa tänä iltana, jos vielä näkyisi. Kamerani ei ehkä ole tarpeeksi hyvä, että niistä saisi kuvia. Mutta täytyypä kokeilla. Nyt paistelee aurinko niin komiasti, että taidan mennä kahvikupposen kanssa terassille.