torstai 23. toukokuuta 2013

Kesä, kukat ja helteet ovat nyt täälä :)


Sinikka Siniluumun kukkia

Voi tätä ihanaa vuodenaikaa ! Nyt on kevät ja helteet yhtä aikaa. Päivät ja illatkin ovat tosi lämpimiä. Olemme syöneet  terassilla aamusta iltaan, mitä nyt välissä on käyty töissä ja koulussa. Päivät mennä huristavat tuplavauhdilla. 

Sinikka Siniluumu ilta-auringon lämmössä

Siniluumupuu puhkesi tänään kukkaan ja kukkia riittää. 
Luumusatoa on taas odotettavissa.


Siniluumu viihtyy mainiosti kivistä tehdyssä kasvualtaassa, kivet lämmittävät maata ja juuristoa.
Kohopenkki on hyväksi myös hedelmäpuille.


Sinikriikuna

Sinikriikuna kukkii ensimmäistä kertaa kunnolla. 
Viime vuonna oli vasta muutama kukka. Kriikuna on kasvanut meillä 2,5 vuotta.


Kasvihuoneelle ostin Teivadelman
Se on tavallisen vadelman ja karhunvatun risteytys. Marjat pitäisi olla jopa 4 cm pitkiä, njam !



Marjasinikuusama on kukkinut muutaman päivän, se oli ensimmäinen marjapensaista.



Pikkusydän


Jalomaarain on tämän kevään hankintoja. Se kasvaa mesimarjojen naapurissa.


Vuorenkilpi


Kesäkukka, jonka nimeä en muistanut kysyä.
Tiedätkö sinä ?
Tykästyin sen tummanpuhuviin kukkiin ja lehtiin.


8 kommenttia:

  1. Kyllä on ihastuttavaa :) Täälläkin nautittu kesäpäivistä, mutta nyt kun pilvisempää ja sateisempaa, muistuttavat tekemättömät puutarhatyöt itsestään. Ja ei kun lapionvarteen! Olisikos tuo kesäkukkasi jonkin sortin daalia? Jotenkin olemukseltaan senkaltainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odottelin vesikuuroa, muttei tipan tippaa tullut vesisaaviin.
      Vois olla daalian sukulainen..

      Poista
  2. Meilläkin kriikunat kukkivat todella runsaasti. Ovat kyllä jo yli kymmenvuotiaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi olevan tulossa hyvä hedelmävuosi.

      Poista
  3. Sulla kukkii hedelmäpuut hyvin. Meillä ei. Luumut ovat kärsineet ja nyt on vain pieniä taimia kaadettujen tilalla. Päärynä ei ole koskaan kukkinut. Yhtenä talvena jopa paleltui ja se piti kaataa. Juuresta on versonut uusi taimi. Omenia tuskin tänä kesänä tulee, sillä niitä oli niin paljon viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaisiko nämä idän ja lännen väliset erot kasvuolosuhteissa ?
      Täällä länsirannikolla on meri-ilmasto, joka tuo omat juttunsa. Ja siellä Itä-Suomessa on tietämäni mukaan aika kylmät talvet. Ehkä voisi auttaa sielläkin päin kasveja kestämään talvet paremmin tällaiset muurikivestä tms.sta tehdyt kohopenkit ?

      Poista
  4. Ai ,että, luumut ja kriikunat ovat niin hyviä. Harmi,kun omalla pihalla ei ole tilaa hedelmäpuille.

    Sulla on siellä niin hyvät näkymät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thankyou ! Jaahas, säkin oot palannut kotosuomeen.

      Poista