maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kukkivia perennoja ja pensaita

Pioni Rubra Plena'


Ensimmäinen pionipensas on kukkinut jo muutaman päivän ja toinen aloitteli tänään kukintaansa. Nämä pionit  istutin 2 vuotta sitten. Kolmas ryhmä pinkkejä pioneja on vielä nupuilla. Nämä ovat lempparikukkiani niinkuin kuvien määrästä voi päätellä. 


Annoin papalle pienen homman, hän sai lyhentää männystä jätettyä runkoa. Lyhyempänä se on paremman näköinen. Pitää vielä kiinnittää lyhty siihen jotenkin kiinni.


Meidän mr. marjabongari huomasi äsken, että lyhdyn takana kasvavassa marjasinikuusamassa oli ensimmäiset melkein kypsät marjat. Oli se vähän kitkerä vielä. Mutta siis 17.6., luonto on ottanut varsinaisen spurtin helteisestä toukokuusta.


Pioneja edestä ja takaa... 





Sammalleimut lopettelevat jo kukintaansa. Tuossa penkin reunassa on niitä 3 mätästä, 1 on kuivettunu melkein kokonaan. Se on kasvanut koko ajan huonosti. Taitaa vaahtera viedä kaiken voiman läheltään.
Maahumalaa pilkahtaa vielä sieltä sun täältä. Kyllästyin niihin viime kesänä ja revin kaikki pois tästä penkistä.  Mutta eihän niistä niin helpolla eroon pääse, juuresta nousee uusia alkuja.


Särkynytsydän jäi tänä kesänä pieneksi verrattuna viime kesän suureen kasvustoon. Olenkohan muistanut voimmittaa sitä ollenkaan...





Tunturipoimulehdessä on pienet kellertävät kukat. Niiden valkoreunaiset lehdet ovat se juttu.



Aikaisemmin keväällä otetussa kuvassa näkyy vielä selvemmin lehtien valkoiset reunat. Tunturipoimulehdet ovat nättejä reunuskasveja. Ne kasvavat n. 15 cm korkeiksi ja leviävät hiljalleen. Eivät rönsyile joka paikkaan niinkuin maahumala. 


Marja-aroniakin on kukkinut jo jokin aika sitten.


Marja-aronian kukissa on hienoja pinkkejä heteitä. 


Ananasmansikat kukkivat ensimmäistä kertaa. Istutin niitä viime keväänä. Nyt pääsemme maistamaan ensimmäiset kypsänä valkoiset mansikat. Siellä taisi näkyä jo raakilekin.


Tulikellukka



Rajalla kasvaa virpiangervoja, niistä on tullut tiheä aita. Nämä pensaat ovat  joutuneet parturointini kohteeksi keväällä. Halusin enemmän tilaa kasvulaatikon ja pensaiden väliin. Aidanpätkä ei ole ihan kauneimmasta päästä ;) Leikkaan sitä vähän parempaan muotoon kesällä, se on kasvanut taas leveyttä. Juuresta leviää uusia alkuja, joita olen siirrellyt pensaiden reunaan. Siinä on ollut aukkokohta naapuriin.


Virpiangervon kukkia. 





15 kommenttia:

  1. Huikeita Pioneja ja itselleni tuntematon tunturipoimulehti. Mukavannäköinen lehdistö! Mukavat juhannukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Terhi ! Toivotaan lämmintä juhannusta.

      Poista
  2. Ihanat pionit, oikee hurmaavat! Mulla pulleimman pionin nupun kävi joku nokkaseen poikki. Vähänkö harmitti, ku kukkivat ekaa kertaa! Mut onneksi muutamia nuppuja näkyy kuitenki vielä, toistaiseksi. Pitänee vissii harkita linnunpelätintä pionipenkkiin.=) Kivat on nuo tunturipoimun lehdet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin ison muovisen pöllön männyn oksalle pelottelemaan pienempiään. Saas nähdä auttaako, on sillä ainakin isot keltaiset tuijottavat silmät.

      Poista
  3. Ihan uusi tuttavuus tuo tunturipoimulehti, mutta mielenkiintoinen. Pääsi heti mahdollisten hankintojen listalle. Meidänkin särkynytsydän on tänä kesänä ollut jotenkin vaatimattoman oloinen verrattuna mm. viime kesään. Ehkä sekin pitää välillä vähän lomaa.

    VastaaPoista
  4. Ihanan värisiä pioneja! Tunturipoimulehti on minullekin uusi tuttavuus, kaunis. Minun särkynytsydämeni on villiintynyt tänä kesänä täysin. Se on levittäytynyt koko kukkapenkin levyiseksi ja uhkaa työntää pionitkin tieltään. Harmittaa, etten keväällä jakanut sitä, ensi keväänä siitä täytyy muistaa ottaa useampia jakotaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa sillä kasvuintoa, kun pionejakin yrittää tyriä sivuun. Mitä sä olet syöttänyt sille ?

      Poista
  5. Kauniit pionit. Tuoksuvatko? Mulla on taas uuden kukkapenkin teko menossa... ;0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut tuoksua ohi kulkiessani, pitääpä nuuhkaista kunnolla. Mutta en huomannut hedelmäpuidenkaan tuoksua ennenkuin joku sanoi, että meillä varmaan tuoksuu hurjasti kukinta-aikaan. Kuljen vissiin nenä kiinni puutarhassa :) Pitääpä tulla katsomaan, mitä sä siellä teet.

      Poista
  6. Tunturipoimulehdestä en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Mistähän sitä voi saada?
    Pionit ovat myös minun lemppareitani. Ihanasti kukkivat nuo omasi! Valkoiseni aloitti kukintansa, mutta vaaleanpunaiset ja punainen vielä antavat odotella. Keväällä istutin uuden keltaisen, mutta se tuskin kukkii vielä tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturipoimulehteni ovat Harjunpään Taimiston kasveja. Niitä saa tilattua www.perennat.fi sivuilta. Heidi-Maaria pitää Perennapuutarhurin blogia.

      Poista
  7. Tunturipoimunlehti vaikutti heti kiinnostavalta. Kiva, että ihmiset esittelevät kasvejaan, kun tulee aina jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, täälä blogeissa näkee niin paljon erilaisia kasveja.

      Poista
  8. Tuo maahumala on oikeassa paikassa oikein hyvä maanpeitekasvi,mutta itse olen sitä aikanaan istuttanut ihan väärään paikkaan ja nyt siitä ei taida päästä eroon kuin panemalla koko kukkamaan uusiksi...

    Mutta nuo pionit,on ne vaan niin ihania <3

    VastaaPoista