torstai 4. heinäkuuta 2013

Etupihan kukka-allas


Tämä kukka-allas tulee ensimmäisenä vastaan, kun tulee meidän pihaan. Kasvit on istutettu siihen pääosin 7 vuotta sitten. Vain pionin ja jaloakileijan olen istuttanut edelliskesänä.


Pioni 'Karl Rosenfeld'
Tämä pionin kukka on kestävä, se on kukkinut  jo viikon ajan. Eikä ole piitannut mitään vesisateista. Yöksi se sulkee terälehtensä ja aamuauringossa aukeaa uuteen päivään. Näitä voisin ostaa lisääkin.



Nämä pionit kasvavat varjorikkojen, tuijien, kuunliljojen, vuorenkilpien ym. kanssa.



Jalopähkämötkin ovat samassa tarhassa. Kukkatarha on L-mallinen, siihen mahtuu monenlaista kukkivaa ja ikivihreitä.





Jalopähkämön vasemmalta puolelta on nousemassa viininpunaisia ja valkoisia liljoja.  


Vuorimänty alkaa olemaan aika suuri, olisi pitänyt malttaa typistellä sitä alusta lähtien. Sen vieressä pinkkikukkainen keijuangervo, joka on myös kasvanut vähän liikaakin viime kesäisen leikkauksen jälkeen.  



Jaloakileija 'Rotstern' kukki aluksi heikosti. Vaikka taivaalta on vettä tullut silloin tällöin kovaakin, ei maa ollut kastunut paljoakaan kukan juurelta. Kasvusto on niin tiheää, ettei lyhyet sateet riitä. 





Pioni Dr. Alexander Fleming kukkii takapihalla.
Pionien toisena kesänä näihin tuli 5 kukkaa. Ne ovat niin isoja, etteivät pysy pystyssä ilman tukea. Viime päivien sateet varistivat pinkit komistukset maahan.



Täälä on ilmat vähän viilenneet, helteistä ei ole tietoakaan. Nyt on hyvät ilmat puuhailla puutarhassa. Meillä on muuttanut 2 vuorimäntyä, 2 pallotuijaa ja 2 pylvästuijaa eri paikkoihin.  Itse en olisi jaksanut kaivaa niitä maasta, mutta isännällä on ollut ylimääräistä energiaa. Hyvä niin :) 

10 kommenttia:

  1. Hienon näköistä.
    Pionit, akileijat ja muut ihanuudet kukkimassa :)
    Rotsternillä on kyllä hieno kukka, toivottavasti kukinta runsastuu.

    VastaaPoista
  2. Ihanat pionit. Meillä niiden kukinta on jo ohi. Jalopähkämöt kukkivat vielä. Kaunis tuo jaloakileija.

    VastaaPoista
  3. Upeita pioneita! 'Karl Rosenfield' on kyllä todella kestävä kukkija.

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikäs tuo etupihan allas. Tykkään tuollaisista maltillisista korotuksista, jotka eivät ole puoleen reiteen asti ulottuvia. Tuollaiset istuvat pihaan yleensä kauniimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin noihin kiviin, kun ne ovat vähän kevyemmän näköisiä kuin perinteiset muurikivet. Kolme kerrosta on riittänyt hyvin. Kaivuri kuopaisi tarhojen kohdalta ennen altaiden tekoa maahan montut. Näin niihin tuli paksumpi kerros hyvää multaa.

      Poista
  5. Onpa upea kukka-allas! Niin kauniit pionit :)

    VastaaPoista
  6. Huh,kuinka kaunista!

    Täälläpäin on kyllä ollut oikein lämmintä,mutta pilvistä. Kaikenkaikkiaan ovat säät suosineet kesänviettoa tänä kesänä :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan runsas istutusallas. Tuollainen kukkarunsaus on joskus tavoitteena istutusryhmissä täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä itsekin. Pappa kyllä sanoi tänään, että siinä on ihan liian tiheässä kasvit. Kukat eivät pääse oikeuksiinsa. Makuasioista ei voi kiistellä ;)

      Poista
  8. Kauniin vehreä ja kutsuva kukkapenkki pihaasi saapuville. Houkuttelee astumaan peremmälle. Ja millainen määrä kaikenlaista herkullista syötävää sinulla kasvaakaan.

    VastaaPoista