sunnuntai 25. elokuuta 2013

Siniluumujen aikaa



Lämmin loppukesä kypsyttelee Sinikka Siniluumuja joka päivä. Etsin kypsät luumut kokeilemalla, mitkä ovat sopivan pehmeitä. Melkeinpä sen näkeekin, kypsä luumu on kasvanut muita vähän isommaksi ja on tumman sinivioletti. Luumupuun alla istuskelu ja poiminta on ollut viimepäivien hommia. Olen nyppinyt pilaantuneita luumuja roskikseen ja terveitä kohti keittiötä. Onneksi noita viimeksimainittuja on kuitenkin enemmän.


Toisenkin omenapuun omput ovat kypsiä. Niitä tulee onneksi vähemmän kuin ensimmäisen puun Samoja. Tässä vaiheessa alkaa tuntumaan, että marja ja hedelmäsato voisi pian jo loppuakin. Tai sitten niitä pitäisi viedä johonkin muualle jatkojalostukseen. Niin ihanaa kuin tämä aika onkin, kuitenkin jokapäiväinen poiminta, puhdistus, mehujen ja hillojen keittely ja piirakkojen mässäily, alkaa käymään jo työstä.



Päärynät maistuvat jo päärynältä. Olin aivan yllättynyt, kuinka makeita ne olivat. Nehän ovat tänä vuonna mehukkaita. Lämmin kevät ja kesä on ollut hyväksi kaikille hedelmille. Kooltaan päärynät ovat jo n. 5-6 cm. Jatkuisipa vielä lämpimät ilmat viikon tai pari.



Salvia kukkii mustikkamaan edessä raikkaan sinisenä.


Metallimurkut päivystävät sademittaria.



Amerikanheisi kasvattaa kirpeitä marjoja. Ne eivät ole maistuneet (ainakaan vielä) linnuillekaan.


Samettinen gladiolus availee ensimmäistä kukkavanaansa.





Tämä kukkaihanuus nousee suosikkilistallani ylöspäin samaan tahtiin, kun uusia kukkia avautuu lisää.


20 kommenttia:

  1. Näitä sadonkorjuukuvia on kiva katsella blogeissa tällä hetkellä. Päärynäpuiden kuvat saavat kyllä haluamaan omankin. Luulen että päärynä- ja kirsikkapuu ovat ensi kevään listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan, hedelmäpuut ovat parasta :)

      Poista
  2. Ihania herkkuja! Tuommoiset määrät satoa vaativat varmaan jo kellarin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kellaria, ihan vaan pakastan kaikki.

      Poista
  3. Ihania satokuvia! Tulee ihan vesi kielelle noita päärynöitäkin katselleessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskos mökillä vielä tilaa yhdelle päärynäpuulle ?

      Poista
  4. Vautsivau mitkä satonäkymät! Mahtava päärynä! Uskon, että tuo säilömishomma saattaa jo hiukan maistua puulta :P Tsemppiä siihen puuhaan kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä jaksaa, kun tekee vähän joka päivä.

      Poista
  5. Mahtava määrä päärynöitä, johan tässä tulee tarve hankkia tuollainen puu omaankin puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun taimitarhalle ostoksille...

      Poista
  6. Ihanat luumut ja päärynät. Meillä ei tule kumpiakaan. Molempien puut ovat vielä niin pieniä. Ovat varmaan liian kuivalla paikallakin... Mun gladiolukset eivät taida kukkia ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kukkiahan sulla riittää ;)

      Poista
  7. Aika hyvät sadot saatte. Mitä kaikkea päärynöistä teette, vai syöttekö kaikki sellaisenaan? Entä luumuista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt päärynöistä viime vuosina hilloa, mehua, kiisseliä ja meheviä piirakoita. Ei niistä vielä suuria määriä ole tullut. Mutta päärynä on siitä hyvä, että pienestäkin määrästä esim piirakassa, tulee ihana päärynän tuoksu keittiöön.

      Poista
  8. No sinä kyllä olet ahkera säilöjä. Minä taas olen yrittänyt pitää kasvustot senverran pieninä,että kaikki kasvava tulee tuorekäyttöön samantien. Mulla ei pitkäjänteisyys riitä kuin nippa nappa chilien kuivattamiseen ja yrttien pakastamiseen :)
    Luumupuu olisi aika kiva omassakin pihassa. Pitääkö niitä olla kaksi,jotta pölyttyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka siniluumu ja Kuokkalan yl. punaluumupuut ovat itsepölytteisiä eli ne tuottavat satoa yksinäänkin. Mutta luumupuita suositellaan istutettavaksi vähintään kaksi samaan pihaan, koska ristipölytys suurentaa satoa huomattavasti. Nyt vain Katja luumupuuostoksille. Taimimyymälöissä näkyy tulleen uusiakin hedelmäpuita ;)

      Poista
  9. Herkullisen ja terveen näköistä satoa. Meille ei tullut luumuja ollenkaan, mikähän vaivaa luumupuuta. Mutta päärynöitä tulee paljon, mitä oot niistä tehnyt ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumupuut kuulemma pitävät välivuoden, jos edelliskesänä on tullut paljon hedelmiä. Meidän luumut eivät kyllä ole täydellistä paussia pitäneet. Punaluumuun tulee ensimmäisen kerran tosi vähän luumuja. Onko teillä vain yksi luumupuu ? Voisi auttaa, jos istuttaisi toisen lajikkeen lähelle. Ristipölytys kasvattaa satoa.

      Päärynöitä ollaan tähän asti herkuteltu tuoreeltaan. Viimevuosina olen tehnyt niistä piirakkaa, kuinkas ollakaan :D sekä hilloa luumun tai ompun kanssa ja taisin mehuakin vähän keittää.

      Poista
  10. Vesi herahti kielelle.. voisinpa maistaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesä on herkullista aikaa. On kiva tehdä omista hedelmistä ja vihanneksista ruokia.

      Poista