sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Gojille ja vesimelonille ei kesä riittänyt


Gojimarja kasvoi tämän kokoiseksi pensaaksi. Se on vielä melkeinpä vihreänä, saisi siirtyä jo kovaa vauhtia talvehtimaan. Laitoimme sen ympärille hallaharson, ettei kävisi yhtä köpelösti kuin viime vuonna. Jänisverkot pääsivät jo loppumaan, pitäisi ehkä ostaa lisää. Meillä on jo niin paljon verkkoja, että kesällä ei tiedä mihin ne lykkäisi.  Jospa nämä versot säästyisivät ensi kevääseen asti niin kasvu lähtisi aikaisemmin käyntiin. Yhtäkään marjaa ei ole vielä pensaaseen tullut. Se on kasvanut meillä 2 vuotta.

gojin oksa

Vesimelonit myös jäivät keskeneräisiksi. Kesän olisi pitänyt jatkua vielä ainakin kuukauden. Mitenköhän ihmeessä sain pari vuotta sitten kasvatettua vesimelonin 20 cm.n kokoiseksi, ei tahdo enää onnistua. Jos ensi keväänä innostun taas yrittämään, palaan kanankakka-linjalle. Sitä käytin tuolloin, kun melonit kasvoivat isoiksi. Pari kesää olen käyttänyt hevonkakkakompostia. Maissit sen sijaan kasvavat hyvin hevosvoimalla, joten siellä jatketaan samalla. Suunnittelen istuttavani 2-3 pussillista maisseja ensi keväänä, joten iskällä olisi uuden kasvulaatikon teko tiedossa (vielä tänä syksynä). Ajattelin tilata sitä varten traktori- tai kuorma-autokärryllisen multaa. Tarvitsisin lisää multaa myös päärynän ja luumujen alle sekä omppupuillekin voisi vähän lisätä. 





Nyt pitäisi löytää hyvää, rikkaruohotonta, hiekkapitoista ruokamultaa. Olen käyttänyt pussimultaa niin valtavia määriä, että nyt saa riittää. Onhan pussimulta kätevää käyttää, kun se on valmiiksi lannoitettua ja rikkaruohotonta. Mutta, kun niitä saa raahata koko kesän auton takakontissa. Ja tulee pussimulta varmaan paljon kalliimmaksikin kuin kuutioittain tilaten. 



Syyskuun lopulla siirsin Kuutamohortensian toiseen paikkaan. Se oli vähän yksinäinen vanhassa paikassaan. Ja tähän hortensialta vapautuneeseen paikkaan mahtuu kasvamaan vaikka uusi hedelmäpuu... Olemmekin miettineet olisiko se jokin talviomenalajike, suklaakirsikka tai toinen päärynälajike. Istutus jäänee keväälle, ellei jostain vihoviimeisestä alesta löydy sopiva uusi tulokas ;)


En tiedä yhtään mitä hortensia tuumaa siirtämisestä. Keväällä se nähdään, miten lähtee juurtumaan ja kasvuun. Nyt tuli pakkaset niin nopeasti, että juurtumista ei kyllä ehtinyt tapahtua. Ellei tämä talvenalku ole väliaikaista, kuulemma ensi viikolle luvattiin taas lämpimiä päiviä. 


Kuutamohortensia kasvaa nyt tämän penkin taka-alalla tuijien välissä. Keskellä ovat pionit 3 kpl. Tuohon penkin etualalle istutin aikaisemmin tänä kesänä 2 vaaleanpunaista jaloangervoa. Siirsin eteen myös tummanpunakukkaiset liljat 2 kpl samalla kertaa, kun hortensian. Penkin reunaan jääneisiin tyhjiin kohtiin laitoin eilen 30 kpl kirkkaanpunaisen tulppaanin sipulia. Etsin ensi keväänä näihin tulppaanikohtiin jotain matalaa perennaa.




Kun menin istuttamaan tulppaaneja, satoi ensilumi tai räntäähän se vielä oli. Sade muuttui vasta illalla lumeksi, joka alkoi jäämään maahan.

ensiräntä


Ikkunan takaa otettu kuva mustarastaasta ? on vähän harmaa. Lintuparvi pyöri tässä parisen päivää ja jatkoi matkaansa. Matoja näytti löytyvän hyvin nurmikolta. 

Tikka, kop, kop...

kop,kop,kop,kop,kop...
koskahan oksa katkeaa ?


Komeamaksaruoho on viimeinen monivuotinen kukkija. Se ei piittaa ensimmäisistä pakkasista ja lumihiutaleista.


Komeamaksaruohon kanervanpunaisia kukkia.


Perjantaina 18.10. täälä oli ensimmäisen kerran maa valkoisena. Kiva yhdistelmä; valkoinen amppelikukka + pelargoni + lumi maassa. Tänään sunnantaina pelargonit olivat saaneet tarpeekseen kylmästä, mutta pienikukkainen Lumihiutale 'Sutera cordata' porskuttaa täysillä.







14 kommenttia:

  1. Onko tuo lumihiutale tms. nimeltään tuo amppelikukka? Täällä oli aamulla neljä astetta pakkasta, mutta yhden laatikon pelargoniat vain kukkivat. Outoja. Komeamaksaruoho kukkii täälläkin vielä täyttä häkää. Päivä meni haravoidessa, eikä hommalle loppua näy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs olikin Lumihiutale tuo amppelikukka, kiitti vinkistä Satu !
      Sen luvataan kestävän halloihin asti, minä sanoisin paremminkin -5 asteen pakkasiin asti ;)

      Poista
  2. Meilläkin tuli aika paljon lunta ja pakkasta 7 astetta Kauniita kuvia olet laittanut ja niin runsaassa kukassa viellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kestävä kukka tuo Lumihiutale.

      Poista
  3. Meillä ensiräntä jäi maahan useammaksi päiväksi. Kukkapenkit ovat lumessa. Komeamaksaruoho on kaunis ja kestävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti huomenna sulaa, luvattiin tosi lämpimiä päiviä.

      Poista
  4. Pitäisi olla ihan hyvä aika siirtää tuo hortensia. Ei haittaa vaikka juurtumista ei tapahdukaan tänä vuonna enää. Juuri eilen siirtelin monia omankin pihan kasveja ja istuttelin uusia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näin käy :) Pitäisi vielä laittaa verkko hortensian ympärille, kun rusakot näyttävät tykkäävän niistäkin.

      Poista
  5. Minun gojipensailleni on tainnut käydä huonosti. Jostain luin, että kestää muutaman vuoden ennen kuin se tulee satoikään, joten ehkä jo ensi vuonna on marjoja odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs sinun gojillesi on käynyt ? Onko rusakot käyneet jo syömässä ?

      Poista
  6. Meillä on maa lumen peitossa (n.10 cm lumikerros). Rautakaupat myy ruokamultaa myös isoissa säkeissä. Toki semmoiselle säkille joutuu tilaamaan kyydin kotiin. Lisäksi Vapo myy rekkakuormittain ruokamultaa. Sen hinta lasketaan kilometrien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kysellä alueen rautakaupoista, onko suursäkkejä saatavilla. En ole nähnyt täälä sellaisia, mutta enpä ole montaa kertaa näissä kaupoissa kesän aikana käynytkään.
      Kiitti Maarit vinkeistä :)

      Poista
  7. Minun gojini kukki kyllä, mutta niin myöhään, ettei marjoihin saakka ennätetty. Ne olivat ensimmäisen kesän kasvihuoneessa ja silloin sain jo pari marjaakin, viime syksynä istutin ne ulos. En leikannut niitä ennen kuin vasta heinäkuussa ja silloin ne innostuivat kasvamaan ja tekemään nuppuja elokuussa. Ensi vuonna leikkaan niitä alkukesästä vähän innokkaammin, jospa sitten innostuisivat kukkimaan ajoissa. En tiedä, mikä lienee oikea tapa niiden kanssa. sinun gojisi näyttää tosi rehevältä. Ja muutenkin sinulla kukkaloistoa piisaa. Mukavia syyspäiviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että sait jo ensimmäisenä kesänä marjamaistiaiset gojista. Sain ohjevihkosen taimien mukana, pitää etsiä se ja katsoa miten gojia neuvotaan leikattavan.

      Poista