torstai 7. helmikuuta 2013

Vihannekset ja yrtit suoraan pensaasta


Vielä pari koostetta, koettakaa kestää ;)

1. luumutomaatti 2. kurkku 3. kirsikkatomaatti 4. päärynätomaatti 
5. pensastomaatti 6. paprika 7. ananaskirsikka 8. porkkana"pensas"
9. jäävuorisalaatti 10. valkosipuli 11. keltainen kesäkurpitsa (Atena Ploka F1) 12. parsa
13. sitruunamelissa 14. stevia 15. ananassalvia 16. maissi


Nämä koosteet ovat hyviä muistilappuja itsellekin, näkee yhdestä kuvasta monta asiaa.

Valkosipulit eivät ehtineet kasvattaa kesän aikana kuin yhden ison kynnen. Jokunen niistä jäi maahan talveksi. Kasvattaakohan nämä maahan jääneet kynnet ensi kesänä uuden sipulin ?

Istutin 2 parsan tainta viime kesänä kasvulaatikkoon. Toivottavasti tänä keväänä pukkaa alkua pintaan. Leviääköhän parsan kasvusto kuinka paljon ? Mietin pitäisikö keväällä istuttaa toiset kaksi tainta lisää, vai riittääkö noista kahdesta meille syötävää ?

Näistä yrteistä eniten käytin sitruunamelissaa. Siinä on raikas sitruunan maku ja haju. Se oli erityisen hyvää kypsän lohen päälle silputtuna.

Stevian käyttö näkyy lisääntyneen teollisissa elintarvikkeissa. Aina joskus huomaa maininnan stevian käytöstä makeutusaineena. Oma makean stevian käyttö jäi lehtien pureskeluun silloin tällöin. Niitä olisi voinut kuivattaa ja säilyttää talven varalle. Mutta se jäi opettelematta ja tekemättä. Steviatkin ovat talvehtimassa varastossa. Niissä on vain täysin kuivuneet oksat jäljellä. Katkaisin ne n. 10 cm tapeiksi ja kastelin vähän enemmän. Niidenkin uusia kasvuja odotellessa...