lauantai 1. kesäkuuta 2013

Koristeomenapuu 'Royalthyjen' punaiset kukat


Yrittämällä yritin ottaa parempia kuvia tummanpunaisista koristeomenapuista.  Kuviin oli vaikea saada taltioitua puiden punaisia lehtiä ja kukkia. Aurinkoisella säällä se ei onnistunut ollenkaan. Pilvisenä päivänä sain tällaisia aikaan. Parempaan ei pysty kuvaaja eikä kamera ;)



Heti kun aurinko pilkahti tuli vähän sameampi kuva.


Koristeomenapuut kasvavat pienessä rinteessä talon seinustalla vuorimäntyjen, pihajasmikkeiden ja koivuangervojen kanssa. Tuossa on yksi urakka lisää minkä voisi tänä kesänä tehdä valmiiksi. Vasemmasta reunasta nostin viime kesänä kivet pois ja lisäsin multaa kasvien juurille. Samalla siisteytyi ruohikkoitunut reunakin.  Samalla systeemillä pitäisi jatkaa koko reunusta. Kivet ovat painautuneet vähän multaan joten reunaa ei saa enää niitettyä siistiksi. Mutta se homma on hyvä tehdä sateisina ja kylminä päivinä. Nyt tuossa olisi niin kuuma työskennellä, että lippalakkikin sulaisi.


Kauempaa katsottuna ei erota mikä on kukka ja mikä lehti.


Kastelin eilen ensimmäistä kertaa puita, kun taivaalta ei tule vettä ollenkaan.
Viimeisestä sateesta taitaa olla jo kuukausi. Saivatpahan puissa olevat ötökätkin kylmää vettä niskaansa.


 Näissä puissa on taas vähän tuomenkehrääjäkoita ? (luulisin). Olen yrittänyt pitää ne kurissa nyppimällä seittimöykyt pois lehtineen. Laitan ne muovipussiin, pussin tiukasti kiinni ja poltettaviin jätteisiin. Eipähän ne toukat pääse leviämään. 



Näyttäisi siltä, että olen voiton puolella. Seittejä ei ole tullut enää kovin paljoa lisää.



Tänään vettä satoi vihdoinkin. Vesiastiat ovat täyttyneet iltapäivän aikana.
Valmistujaisjuhlia viettäneet eivät varmaankaan olleet yhtä iloisia ukkoskuuroista, kuin minä.
Yo-juhlat jäivät meiltä nyt juhlimatta. Iskias on päättänyt, ettei istuma-asennossa olla muutamaa minuuttia kauempaa. Viheliäinen vaiva, kun siihen ei tahdo löytyä mitään apua. Kolotuksista huolimatta, nyt ainakin voi sanoa KESÄN alkaneen. Kesäkuu alkoi ja helteestä olemme saaneet nauttia jo pitkään. Sade huuhtoi enimpiä siitepölyjäkin pois. Nyt luonto ja puutarha ovat paljon raikkaampia.




Onnea kaikille valmistuneille !