lauantai 31. toukokuuta 2014

Biolanin kasvupenkit saivat asukkinsa


Biolanilta tilaamani kasvupenkit ovat saaneet asukit. Yhdessä kasvaa tomaatteja, toisessa kurkkuja ja kolmannessa paprikoja. Ostin näihin penkkeihin valmiit taimet paikallisesta taimien kausimyymälästä.

Aluksi tasasin hiekkapohjan, jotta laatikko tulee suoraan ja kastelualtaalle on suora peti.

Sitten kasteluallas laatikoon...

... ja kasvusäkki altaan päälle.

Kasvusäkin pohjaan viillot altaasta nousevien putkien kohdalle. Täytin tässä vaiheessa putket tiiviisti säkin mullalla. Kosteus nousee putkea pitkin säkin multatilaan.

Tarkistin vielä ylhäältäpäin, eli kun olin leikannut tuleville taimille reiät kasvusäkkiin, että kastelualtaan putket tulevat säkkiin eikä muovia jäänyt putkien päälle. Näin vesi pääsee vapaasti nousemaan multaan.

Kastelualtaaseen menee 4 kannullista sadevettä. Punainen koho nousee merkiksi, koska säiliö on täynnä (tai tyhjä).

Sitten vain kolot tomaateille ja taimien istutus.
Aluksi kastelen taimia ylhäältäpäin, että ne juurtuvat.
Ennenkuin istutin tomskut, varmistin alkaako kosteus tosiaan nousemaan kapillaarisesti vesisäiliöstä multaan. Ja kyllähän multa oli jo tunnin kuluttua kosteaa putkien kohdalta. Kasteluhan näyttää toimivan itsekseen, jee !

Tomaattilaatikko

tomaatin kukkia 

Kurkkulaatikko, chili kaverina.


Paprikalaatikko

paprikan kukkia ja raakile

Vesisäiliön koho merkkinä, että säiliö on täynnä.

Kasvusäkkien lannoitteethan riittävät koko kesäksi, niille ei tarvitse antaa muuta kuin sadevettä silloin tällöin.


Istutin myös Kauppilan fb-arvonnasta voittamani tomaattien taimet ruukkuihin kasvihuoneelle.

Istutin pienemmät tomaatin taimet ruukkuihin vähän syvemmälle, että vahvistuisivat.
Täytin kaikki ruukut samalla systeemillä;
-pohjalle sanomalehti
- muutaman sentin kerros ruukkusoraa
- kökkäre hevonkakka kompostia
- kerros mustaa multaa
- pinnalle turvemultaa  
- laitoinpa vielä vähän varastolannoitteeksi Biolanin luonnonlannoitetta

Basilikan pitäisi auttaa pitämään tuholaiset pois tomaateista.


Ruukuissa kasvavat myös viidakko- ja sitruunakurkut.


Kesäkukkaistutukset ovat vielä jääneet orvokkeihin. Alkuviikolla ihastelin taimimyymälässä kesäkukkatarjontaa. Mutta pitää nyt seurata muutama päivä, mihin päin säätila menee. Säätilassa tuli takapakkia helteiden jälkeen niin paljon, että täytyi ostaa lämmitin kasvihuoneeseen. 
Ostimme edullisen (39,-) infrapunalämmittimen. Se on ollut päällä muutamana yönä, kun lämpötila on laskenut alle 8 asteen. Olisi kiva kuulla, jos sinulla on kokemuksia infrapunalämmittimistä kasvihuoneessa.
 Ja toiseksi en ole ehtinytkään kesäkukkarintamaan paneutua, kun isäntä keksii projektia toisen perään. Hänellä on nyt vauhti päällä ;) Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Tillikasvustoa


Viinirypäleihin on tulossa paljon terttuja viime vuoden tauon jälkeen.




 
Teivadelmat kukkivat kasvarissa.

Tulppaanit jaksavat vielä. 
Näitä Punahilkkoja täytyy istuttaa syksyllä lisää, ovat niin iloisia väripilkkuja muuten  aika vihreä-valkoisessa puutarhassa. 
 
särkynytsydän



Uusi ostos, jonka nimi on hakusessa. Olivat 1/2-hintaa, joten tarttui mukaan. 
Ja tuossa tuijan juurella oli sopiva paikka, otin siitä keväällä vuorenkilvet pois. 

 

Mukavaa viikonloppua ja kesäkuun alkua !


perjantai 30. toukokuuta 2014

Luomuravinnepuikot ovat käteviä


Annoin keväällä ruukkuihin nostamille kuukausimansikoille Hevi-lannos luomuravinnepuikot. Nämä puikot on kätevä painaa vain multaan sen verran syvälle, että peittyvät. Näitä luomuravinnepuikkoja suositellaan kukkia, hedelmiä, marjoja ja juurisatoa tuottaville kasveille. Biolan Oy lähetti nämä ravinnepuikot kokeiltavaksi. Mansikka-amppelit olivat hyvä kohde.





Kuukausimansikan lajike on Mingnonnette.
 

Nyt mansikat kukkivat ja näkyy siellä jo raakileitakin. Nämä kuukausimansikat ovat pieniä kuin metsämansikat. Pian saankin laittaa toiset HeVi-lannospuikot ruukkuihin. Siirrän mansikat terassille isompiin astioihin, kunha ilmat muuttuvat lämpimiksi.


Pikkuiset rungolliset oregano ja rosmariini saivat Yrtti-lannos puikot
Sain myös nämä Biolanilta blogijutun tekoa varten.
Yrtti-lannos Luomuravinnepuikkoja suositellaan yrttien lisäksi mm. salaateille ja taimikasvatukseen. Kesän mittaan käytänkin puikkoja terassilla viljelylaatikoissa oleville salaateille ja yrteille.



Myös taimikasvatuksessa käytin yrtti-lannospuikkoja tomaattien lisävoimana.




Puutarhan puolella kukkivat nyt Samo-omput...



... koristeomenapuu Royalthyt...




...ja päärynä Aune.