lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kasvihuonevadelmia ja uimareissu


Kasvihuoneesta saa poimia päivittäin Polanaa ja teivadelmaa. Suuremman satsin, noin litran verran, poimitaan joka toinen tai kolmas päivä. Vähän sen mukaan, kun viitsii ja muistaa.


Mulla taitaa olla tällä hetkellä jonkin sortin puutarhaähky. Ei sitten yhtään huvita tehdä mitään puutarhahommia. Toisaalta ajattelinkin jo etukäteen, että hellepäivinä keksitään muuta tekemistä ja nautitaan kesästä. Ollaankin käyty uimassa melkein joka päivä. Ja ollalötkötelty vaan terassilla kylmiä juomia siemaillen.




Teivadelmat on pitkulaisia. Niihin jää kanta kiinni, kun marjat poimii. 


Viinirypäleitä & vadelmia



Tämän päivän marjasaaliit keittelin hilloksi.



Eilinen uintireissu suuntautui Arkenille, joka on merenkurkussa. Raippaluodon sillalta ajetaan muutamia kilometrejä eteenpäin saaristoon. Kävimme ensin syömässä ahvenburgerit, jotka maistuivat todella hyviltä. Ehti tullakin jo kova nälkä, iltaruoka syötiin vasta 21-22. Sen jälkeen kelluteltiin täysillä vatsoilla uimarannalla. Ei siellä oikeastaan kauaa tarjennut uida, perjantai-ilta oli vähän viileämpi ja aurinkokin oli jo laskemassa. Tuolla uimarannalla on yleensäkin aika viileät vedet. 

Vanhaa saaristolaisperinnettä kattorakenteissa.





Raippaluodon silta näkyy uimarannalle.






 


Nyt kamera rannalle ja isukin perään...


11 kommenttia:

  1. Mahtava vadelmasato sulla siellä! Ihania hellepäiviä, huominen taitaakin kulua pääasiassa uiden, kun on luvattu kolmeakymmentä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi vatut on puhtaita, matoja ei ole enää näkynyt. Mutta kyllä niitä sai nyppiä, kerätä ja suihkutella alkukesästä. Leikkasin kaikki lehdet sitä mukaa pois, kun niihin ilmestyi reikiä/ matoja.
      Tänne lupailtiin jo vähän ukkoskuuroja huomiselle. Saas nähä onko aamupäivä kuuma, jos on, uimaaan !

      Poista
  2. Oi miten ihania kuvia sinulla ja herkullisia vadelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat on yksiä kesän parhaita marjoja.

      Poista
  3. Komeita maisemia ja vielä komeampia mansikoita ja vadelmia! :) Kesäisin saa varmaan oikein vitamiiniryöpyn, kun syö kaiken itse kasvatetun ensin tuoreena ja sitten myöhemmin pakasteena tai muuten jotenkin valmistettuna.. itse napsin karviaisia ja punaisia- ja mustia viinimarjoja suoraan pensaasta, niin että stoppi tulee jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitamiineja pitäisi kyllä tulla tarpeeksi, kun vain vatsa kestäisi. Itsellä tahtoo tulla stoppi turhan äkkiä. Pitää sitten keitellä kiisseleitä ja hilloja tai tehdä smoothieta, niin ovat helpommin sulavassa muodossa.

      Poista
  4. Voi vitsi miten herkullinen vadelma- ja mansikkasato!
    Tulee varmaan superherkullista hilloa kun ihan omista marjoista tekee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelma-mansikkahillo on parasta herkkua kylmänä talviaamuna puuron päällä :P

      Poista
  5. Moi! en ole ikinä nähnyt vadelmia kasvatettavan kasvihuoneessa, voisitko kertoa tarkemmin niistä!
    Ovatko tavallisia vadelia vai jotain köynnöstäviä? kuinka talvehtivat? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkopuolelta on levinnyt muutama alku, ne on muistaakseni Maurin makeaa. Kasvariin olen istuttanut Polanan ja Teivadelman. Tei on köynnöstävä, tarvitsee tukea. Se on myös suurimarjainen, 3-4 cm vadelmia, se on karhunvatun ja tavallisen ristetytys. Polana on kans aika suurimarjainen. Ne talvehtii kasvarissa hyvin ja ovat paljon aikaisemmin kypsiä kuin ulkona. Vitsauksena tulivat vain vattumadot uusien taimien mukana. Nypin reikäiset lehdet toukkineen sitä mukaa pois, kun niitä ilmestyy.

      Poista
    2. Kiitos Eija! Kuulostaa ihanalta, täytyy ehdottomasti kokeilla :)

      Poista