torstai 30. lokakuuta 2014

Kiivi ja muut talvetettavat kasvit muuttivat taas varastoon

Aitokiivi Jenny kasvatti kesän aikana pitkät versot.  

Taas on se aika vuodesta, kun monivuotiset kasvit pitää kanniskella varastoon.
Ensimmäiset pakkasyöt ovat jo olleet. Vaikkakin ilmat taas uudestaan lämpenivät, mutta vain väliaikaisesti. 
Olen vienyt suojaan kaikki muut kasvit paitsi kuitupalmu ja verililjat ovat vielä katoksessa.

Kiivi oli täydessä lehdessä vielä 14.10., mutta seuraavana päivänä, - 5 asteen pakkasyön jälkeen, lehdet tippuivat kerralla. Oli siinä aikaisemminkin asteen parin pakkasöitä, mutta ne kiivi vielä sinnitteli. Kiivi pudottaa luonnossakin kasvaessaan lehdet talveksi ja keväällä sitten kasvattaa uudet. Ensimmäiset pakkasyöt ovat sille merkki, että nyt on aika siirtyä talvilepoon. Tällaiset muutaman asteen pakkasyöt kiivin pitäisikin kestää vaurioitumatta, mutta kovemmilla pakkasilla sen runko vahingoittuu.


Kiivin varret ovat saman näköisiä kuin itse hedelmäkin. Niitähän tosin en ole vielä saanut ja epäilen vahvasti, ettei meidän lämpöolot siihen riitäkään. Muovihuone pitäisi kyllä olla sille hyvä paikka, se on siellä tuulensuojassa.  Mutta mielenkiintoista on yrittää ja onhan kiivi hauskan näköinen viherkasvinakin.



Vasemmassa kuvassa olevia alkuja jo katsoin, että ei kai vain siinä ole kukkia tulossa.
Mutta kyllä ne taitavat olla uusien sivuversojen alkuja. Kiivin pitäisi kukkia toukokuulla - kesäkuun alkuun mennessä kermanvalkoisin kukin. Kiiviä neuvotaan leikkaamaan vasta talvella helmi-maaliskuussa, mutta minä nyt typistelin lokakuun loppupuolella pitkiä sivuversoja. Toivotaan, ettei ottanut nokkiinsa. Parturoinnin jälkeen vein sen varastoon talven viettoon.


Oliivi kasvatti kesän aikana pitkät palmumaiset viuhkaoksat. Ostaessani se oli leikattu pyöreäksi palloksi.
Sitä voisi leikata uudelleen pallon muotoon kevättalvella maalis-huhtikuussa.

Laitan tähän linkin Kauppilan Puutarhan nettisivuille oliivipuun kohdalle. 
Sieltä löytyy hyviä ohjeita muistinvirkistykseksi kasvien hoitoon.

Laitetaanpa samalla linkki Aitokiivi Jennynkin kasvatusohjeisiin.


Muratti oli nyt helppo siirtää, kun se kasvaa kevyessä metallikehikossa. 


Verenpisara oli vielä lokakuun alussa täydessä kukassa. 
Varastossa riittää siivottavaa, kun ne tuosta varisevat.


Pasuunakukkaan oli tulossa ensimmäiset kukat. Eli toivoa on, että ensi kesänä nähtäisiin jo auenneitakin kukkia. Pasuunakukat kannattaa viedä sisälle heti ilmojen viiletessä. Se näyttää olevan herkin tapaus kasveistani, lehdet varisivat ensimäisen pakkasyön jälkeen. Lähes yhtä kylmänarka on  myös verenpisara.  Muratti, kuitupalmu, verililjat kestävät paremmin pakkasia. Kaksi viimeksimainittua on vieläkin terassilla.

Nostin gladiolusten sipulit ruukuista ja kääräisin sanomalehteen.
Leikkaan varret poikki myöhemmin, kun ne kellastuvat.

Samalla nostin daalioiden mukulat. 
Nekin viihtyvät varastossa pahvilaatikossa, sanomalehtien suojassa.

Lopuksi vielä Siirin seikkailuja kuitupalmussa loppukesältä.
Kuitupalmu kestää pakkasta -15 astetta, jota en ole kylläkään uskaltanut testata. Mutta vielä se on ulkona ja ensilumenkin kantanut. Siirsin sen vain suojaisenpaan paikkaan autokatokseen, täällä on ollut myrskyjä viime päivinä. Yksi tuija oli lentänyt viime yönä ruukkuineen pitkin tietä.




"Pöö, mitä sä zuumailet ? 
Eksä näe, että mä olen jääny mahasta kiinni ?"

Viikonloppua odotellessa,
flunssaa parannellessa,
me Siirin kans vain lötkötellään, luetaan ja
ensi kesästä haaveillaan.


4 kommenttia:

  1. Voih, kun sulla on niin paljon kaikkia mielenkiintoisia kasveja! Olisikin kunnon talvetuspaikka niin kokeilisin heti kasvattaa vaikka mitä :) Pasuunankukka multa kyllä löytyy, mutta kukkia se ei vielä tänä kesänä tehnyt. Kasvoi kyllä hurjasti. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle ja Siirille!

    VastaaPoista
  2. Oi joi, mitä kaikkea ihanaa sinulla onkaan. Paras oli viimeisenä, Siiri! Matikaisella oli eilen kirppuja. Yök! Oli hieman ihmeissään, kun kannoin katin suihkuun kymmenen aikoihin illalla:D jospa valeluliuos auttaa, onneksi sattui olemaan yksi putkilo jemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kirput, toivottavasti ei tarvi tutustua.

      Poista