perjantai 15. elokuuta 2014

Marjojen aikaa


Tänään Marjan- päivänä tulee kesän marja-postaus :) Onnea kaikille nimipäiviänsä viettäville ! 
Marjoista olen keitellyt erilaisia hilloja ja mehuja, mitä kulloinkin on löytynyt puutarhasta.
Ensimmäisten syyskesän marjojen joukossa kypsyvät vadelmat, saskatoonit, valkoherukat.

valkoherukka

saskatooneja


Keltaiset vadelmat jäi tänä kesänä aika pieniksi. Oli niin kuiva ja kuuma kesä. 



Seuraavaksi alkoi löytymään pensasmustikkoja, jalomaaraimia ja mesimarjoja. 

Näitä jättimustikoita tulee yleensä litran verran kerralla. Ne menis varmaan kaikki tuoreeltaan, mutta laitan salaa pakastimeenkin. Pensasmustikat pysyvät hyvin kuosissaan pakastimessakin. Talviaamulla ne maistuvat höyryävän puuron kera ja muistuttavat lämpimästä kesästä.


mesimarjoja
   
vaaleanpunainen herukka

Istutin tänä kesänä vaaleanpunaisen 'Aili'-herukan. 
Pinkit herukat on miedon makuisia, tykkään.

Karviaisia ilta-naposteluun

Saskatoonit kypsyvät myös pikkuhiljaa, niitä löytyi vielä ensimmäisten kirsikkojen aikaan.



Kirsikkoja naposteltiin aluksi tuoreeltaan, lopuista tein hilloa kera pensasmustikkojen.

Kirsikkapuu oli hauska näky puutarhassa, kun harso suojasi marjoja linnuilta. Linnut eivät uskaltautuneet harson sisälle, se liikkui sen verran tuulessa.



Poimin tänään lisää musta- ja punaherukoita mehumaijaan ja huomasin, että karhunvadelmia on myös kypsynyt. Osa oli päässyt jo ylikypsiksi ja ampparit herkuttelivat marjoilla. Nämä päätyivät mehun joukkoon.


  
Piilu-kärhö ilahduttaa vielä mustikkamaalla poimijaa.

Vielä ei ole marjaurakka ohi, loput herukat on vielä pomimatta. Pensasmustikoista on suurin osa vielä kypsymässä, samoin karhunvadelmissa. Sitten alkaakin ensimmäiset omput kypsyä. Samo-omppuja on jo maisteltu, ne alkavat olla syötäviä. Luumuihin ja päärynöihin on vielä matkaa, ne ovat täysin raakileita. Toivottavasti kesä jatkuu pitkälle syksyyn, että nekin ehtivät taas kypsyä.