lauantai 9. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkukkia


Ihastuin ensisilmäyksellä tähän mandariiniruusuun. Kerrottu kukkaisen ruusun oranssin-pinkin kirjavat kukat loistivat niin kirkkaina. Se oli pakko ostaa.



Kävin kevään ensimmäisillä kesäkukkaostoksilla täällä Vaasassa Bellis Flowers & Gardenissa. Sieltä olen ostanut monena vuotena kesäkukkia, perennoja, vihanneksia, puita ym. Päätin jo talvella, että tänä keväänä en esikasvata mitään. Ostan samaisesta myymälästä  tomaattien, kurkkujen, maissien, yrttien ym. taimet esikasvatettuina. Hiphei, pääsenpäs helpolla :D Oli siihen syykin, pelkäsin että Siiri-kisuli olisi liian utelias tutkimaan pienten taimipurkkien sisältöjä. Ja onhan isoissa kasvihuoneissa esikasvatetut tomaatit ja kurkut paljon vankempia kuin kotioloissa kasvaneet.


Olen aika myöhään liikkeellä, kun ostin nyt vasta ekat orvokit. Tästä se kesä taas pikkuhiljaa lähtee käyntiin. Ruukuissa olikin vielä viime vuotiset mullat, ne päätyivät kukkapenkkeihin. Ensimmäiset multasäkit tuli myös ostettua. Joka kevät mietin, että pitäisköhän ostaa heti lavallinen multaa ettei koko kesää tarvitisisi multasäkkejä raahata kaupasta. Mutta, kun ei sitä koskaan tiedä mitä istutuksia ja projekteja kesä tuo tulleessaan. Tuossa viime kesänä tehdyssä pergolassa on muuten vielä reunojan viimeistelyt tekemättä. Pitäisi tasata sen edustan nurmikko ja hakea mursketta. Askelkivet terassilta pergolaan olisi kivat...



Annoin kukille samalla Nekon kasviravinnetta 10 tippaa/ litraan vettä. Toivotaan, että ruusu kukkii piiiitkäään.


Siiri köllöttelee auringossa.

Hei, mitäs lintuja tuolla lentelee ?

Murmur, mulla on räpylät, rapsuta jo !


Hyvää Äitienpäivää !



11 kommenttia:

  1. Kaunis ruusu ja orvokit. Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Ihana ruusu ja muutkin kukat. Kyllä tosiaan on tullut ajatus, että entä jos ostaisi kaikki taimet valmiina. Sais kerralla kunnon taimet. Mut joutuu sitten tyytymään sellaisiin lajikkeisiin mitä on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yleensä ollut osa omia taimia ja osa valmiiksi esikasvatettuja. Omien taimien sato tahtoo mennä niin myöhälle.

      Poista
  3. Todella kauniinvärinen ruusu! Aurinkoista Äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tuo mandariiniruusu on kertakaikkisen hurmaavan värinen! Mukavaa Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  5. Ihanan värinen ruusu! Siiri nauttii niin kissamaisen veikeästi aurinkoisesta kelistä :)

    VastaaPoista
  6. Johan on herkullisen värinen ruusu;melkein tekisi mieli syödä :)

    VastaaPoista