sunnuntai 2. elokuuta 2015

Heinäkuulla kukkivia


Pitäis ehkä muuttaa blogin nimeksi "jälkijunassa", kun en tahdo pysyä ajantasalla :D Otin heinäkuussa kukkakuvia, mutta en mukamas ehtinyt niitä tänne laittaa. Meillä pukkas taloon liittyviä projekteja toinen toisen perään sen verran kiivaaseen tahtiin, että puutarha jäi toiseksi. Mies aloitti talon maalauksella, sitten jatkettiin terassien öljyämisellä ja nyt hän maalaa terassin kaiteita. Ja minä istun koneella :O Olin minäkin aamusta ahkerana, poimin mansikat ja vatut. Pyöräytin niistä vaniljaisen piirakan, jota päiväkaffeella nautittiin.


Mutta nyt heinäkuun kukkakuviin. Osa kukkii vieläkin, esim. tässä pionissa on muutama kukka jäljellä. Muut pionit ovat jo kukkansa varistaneet. Loput näissä kuvissa olevista näyttääkin vielä kukkivan. 




Kuunliljoja ja suikeroalpia


jalopähkämö


punapäiväkakkara



jaloakileija

särkynytsydän

pioni & särkynytsydän


alppiasteri ?



pioneja





Jaloakileija Rotsternia kasvaa kahdessa paikassa. Pidän näistä, koska ne ovat kestäviä kukkijoita.


Toinen "puska" on etupihalla. Sade kaatoi sen, joten kiepautin narun ympärille. Kukat ovat vähän tiiviissä sumpussa.


Heinäkuun kukkijat ovat aika lilavoittoisia. Violetinpunaista, vaaleaa lilaa ja keltaista sekä ripaus pinkkiä. Kunnon punaista taitaa olla vain Rotsternit. Violetinpunainen onkin aina ollut lempivärini. 
Ja nyt maalaamaan, ennenkuin terassinkaiteet ovat valmiit. 

10 kommenttia:

  1. No en minäkään ole pysyny perässä postauksien ja kukkimisien kanssa. Nätti ja kiva tuo suikeroalpi, harmu kun mun oma kuoleusi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on aina niin paljon tekemistä. Ja välillä pitää yrittää vain lomaillakin.

      Poista
  2. Jaksaa hän näitä ihanuuksia katsella myöhemminkin. Ei haittaa yhtään.
    Sinulla on aivan ihana piha, niin siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleiskuvia on tullut laitettua tosi vähän, kun aina zoomailen jotain.

      Poista
  3. Hyvä, että muillakin. :) Ensimmäinen lomaviikko on itsellä takana ja tullut kuvailtua kyllä mökkipuutarhaa mutta sitten en olekaan jaksanut koneella käydä niitä kuvia läpi laittaakseni blogiin. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä kun kuvia tulee otettua niin paljon. Pitäisi samantien poistaa huonot kamerasta.

      Poista
  4. Ei kukkakuvat koskaan tule liian myöhässä, niitä jaksaa katsella loputtomiin! Kesällä on paljon hommia jotka pitää tehdä kun sää sallii ja tänä kesänä sen sään kanssa onkin ollut taiteilua! Voi että nuo akileijat ovat sitten raikkaan kauniita ja pionit tietenkin...kaikki kukat! Sinulla on niin kaunis puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätiedotuksia tuli seurailtua ja taivaalle tähyiltyä tämän tästä.

      Poista
  5. Ihania kukkakuvia, ja kauniita näkymiä! Voi että, kun meilläkin joku innostuisi maalamaan...ehkäpä sit ensi kesänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä onkin varmaan paremmat maalaussäät, niin uskon :)

      Poista