keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viherliljapuut


viherliljapuu Red Star 

Kävin kastelemassa varastossa talvehtivia viherliljapuita. Sadevettä tuli sopivasti taivaan täydeltä.  Olen antanut niille harvakseltaan vettä talven aikana. Viherliljapuita ei saa kastella liikaa, multapaakku pitää kuivahtaa kastelujen välissä. Ja talvella tietysti vieläkin vähempi kuin kesällä. Sumuttelemisesta lehdet pitäisivät, mutta se on jäänyt tänä talvena tekemättä.

vaalealehtinen viherliljapuu

Liljapuista kerrotaan, että ne ovat herkkäjuurisia kasveja. Niitä ei kannata istuttaa liian suuriin ruukkuihin. Pienessä ruukussa juuret pysyvät terveempinä, multapaakku kuivahtaa kastelujen jälkeen nopeammin. Liian märässä mullassa juuret tuhoutuvat herkästi. Vettä ei saa jäädä myöskään lautaselle seisomaan. 


Pidän viherliljapuista senkin vuoksi, kun ne kestävät pientä pakkasta. Niiden väreistä saa nauttia terassilla myöhälle syksyyn asti. 





Alimmat lehdet tahtovat kuivettua talven aikana, nypin ne pois.
Kevyimpiä viherkasveja kannan muutaman kerran kevään aikana ulos vesisateeseen. Varastossa, kun ei voi vettä kovin paljoa sumutella. 


Samalla annoin talvehtijoille Nekon merileväuutetta. Se on hyvä hoitoaine kasveille, vahvistaa kasvustoa ja juuria. Lisää myös kasvien vastustuskykyä tuholaisia ja kasvitauteja vastaan. Merileväuutteen toimitti Neko Oy, linkistä voit lukea lisää tuotteesta.