perjantai 22. tammikuuta 2016

Lämpötilojen mittailua


Nyt on ollut niin pitkään kylmää, että lupailtu lauhtuminen on enemmän kuin toivottua. Täällä on tullut onneksi suojaavaa lumipeitettä muutama kymmenen senttiä. Hirvittää kylläkin, kuinka mustikat, mansikat ym.t selviävät. Ne ovat kuulemma olleet kovilla tänä talvena. Alkutalvesta kun ei ollut vielä lunta suojana. 

Otin nämä kuvat yhtenä aamuna auringon nousun aikaan. Taivas värjääntyi hetkeksi punertavan ja lilan sävyihin. Pakkasilla olisi saanut paljon hienoja kuvia. Mutta kun olen jäässä sisälläkin, ei ulos ole huvittanut mennä sormia jäädyttämään.




Me sohvien sankarit (flunssainen + Siiri vakipaikallaan) olemme huolestuneina katselleet puutarhan kasveja. Mitenköhän mahtavat selviytyä paukkupakkasista. Toisaalta kotiloille ja punkeille on povattu ankeita näkymiä. Toivoa on, että ensi kesänä ei olisi riesana samanlaisia kotilojoukkoja kuin aikaisempina kesinä. Samoin punkit voivat vähentyä kovien pakkasten ansiosta. Siitäkös me Siirin kanssa ollaan mielissään. Itse en ole punkkiin aikaisemmin törmännyt, mutta Siiriin mokoma öttiäinen tarttui viime kesänä.


Olen aina ihmetellyt sitä, miten meillä voi olla niin kylmä uudehkossa talossa. Villasukat kuuluu omiin vakiovarusteisiin kesät talvet. Näillä paukkupakkasilla ei ole riittänyt kahdetkaan. Meillä on kyllä vähän erilaiset lämpötilatoiveet mieheni kanssa. Itse viihdyn, kun lämpömittari näyttää lähempänä 22 astetta. Mieheni taas köllöttelee tyytyväisenä 19-20 asteessa. Olen huomannut tässä vuosien varrella, että tietyt kohdat talossa tuntuu erityisen kylmiltä. Keittiössä, olohuoneessa ja yhdessä makuuhuoneessa on talven aikaan toisinaan tosi kylmä. Nyt pääsin tutkailemaan lämpötiloja mittarin avustuksella. Sain Boschilta kokeiluun blogiyhteistyön tiimoilta Thermo Detector PTD 1 lämpötilatunnistimen. Ja löytyihän sieltä laattian- ja seinännurkkia, joissa oli mittarinkin mielestä liian kylmiä kohtia.


Ensimmäiseksi mittailin keittiössä kylmäsiltatoiminnolla. Ulkona paukkui -25 asteen pakkanen. Sisälämpötila näytti lämpötilatunnistimen mukaan 21,6 astetta. Laserympyrän kohdalla laattian pintalämpötila oli 11,8 astetta. Mittari tulkitsi lämpötilaeron liian suureksi, josta merkkinä punainen varoitusvalo = kylmäsilta, joka viittaa huonoon eristykseen.


Mittasin samasta kohdasta myös homevaroitustoiminnolla. Näytöllä näkyy ilman suhteellinen kosteus, joka keittiössä oli 33 %. Toinen lukema on huoneen sisälämpötila. Näistä kahdesta arvosta tunnistin laskee kastepistelämpötilan, joka on 4.6. Alimmainen lukema on mitattavan kohdan pintalämpötila. Tunnistin vertaa kastepistelämpötilaa pintalämpötilaan, ja tulkitsee tuloksen homevaaran kannalta. Tässä kohtaa paloi vihreä merkkivalo, eli ei ole homevaaraa. Muita vaihtoehtoja on keltainen ja punainen merkkivalo. Punainen syttyy, jos kastepistelämpötila on huomattavasti korkeampi kuin pintalämpötila tai ilman kosteus on liian korkea. Tällöin on olemassa suuri homevaara.


Keittiön ikkuna, jonka saa avattua, näkyy päästävän kylmää ilmaa. Siinä punainen varoitusvalo syttyi. Ikkunapuitteiden pintalämpötila tuosta alanurkasta oli vain 3,2 astetta. Täytyy tarkistaa tiivisteiden kunto, kun pakkaset hellittää. 


Keittiössä ja olohuoneessa on paljon ikkunapinta-alaa, joten se jäähdyttää ilmaa. Ja, kun sieltä löytyy tällaisia kylmäsiltoja, ei ole ihme että varpaani ovat jäässä. Tuossa kohtaa paloi keltainen valo = poikkeaa normaalista, mutta ei muodosta riskiä.


Kylmin huone on yksi makuuhuoneista, jonka seinän takana on autokatos. Kylmin kohta katossa on  5,8 astetta, lähellä katon ja seinän liitoskohtaa. Saman huoneen kylmin  kohta seinästä on 6,5 astetta, läheltä laattiaa. Huonelämpötila oli tuolloin 19,8. En nyt enää ihmettele, miksi palelen tuossa huoneessa villasukatkin jalassa. Istun juuri tuossa nurkassa tietokoneen ääressä viltti tuolilla, hartioilla ja varpaissa, kalikali... Suurensin laattialämmitystä mittauksen jälkeen, nyt siellä huonelämpötila on yli 21 astetta.  Mutta seinän ja katon pintalämpötiloja se ei paljoa nosta. Huoneen nurkassa on tainnut eristeisiin jäädä aukko tai puuttuvatko kenties kokonaan jostain kohtaa. Siitä se kylmä pääsee sisälle. 


Toisen makuuhuoneen katosta löytyi n. 1 m x 3 m alue, jonka pintalämpötila oli muuta kattoa kylmempi. Välikatossa on varmaankin liian vähän puhallusvillaa. Mies onkin harkinnut jo lisäeristyksen tilaamista. 

Täytyy ottaa yhteyttä rakennusalan ammattilaiseen, ja selvittää voiko kylmäsilta kohtia jotenkin korjata. Lämpötilatunnistin osoittautui kaikenkaikkiaan käteväksi. Sillä selviää nopeasti, mistä lämpö karkaa harakoille ja onko olemassa homevaaraa.


Toivotaan, että sääennusteet pitävät paikkaansa ja pakkaset ovat ohi. En nyt kyllä heti pluskelejä toivoisi, on nimittäin hiihtokausi vielä aloittamatta. Olisi nyt muutaman viikon kaunista talvea  ja muutamia pakkasasteita. 
Talvista tammikuun jatkoa !



15 kommenttia:

  1. Olipa todella mielenkiintoista luettavaa. Meillä kävi muutamia vuosia sitten eräästä firmasta kaveri mittaamassa lämpövuotoja ja löytyihän niitä meiltäkin. Vuotokohdat korjattiin, mutta yläkerrassa pari nurkkaa tuntuu edelleen vetoisilta kovilla paukkupakkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täytyy tehdä sama, eli korjata vuotokohdat. Ei ole järkevää aina vain suurentaa lämmityksiä, kun lämpö kuitenkin karkaa jostain kohtaa harakoille. Sähköyhtiö vain rikastuu ja mä palelen.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen vempele.
    Toivotaan täälläkin lauhempaa säätä, muttei kyllä plussan puolelle menevää.
    Hyvää talvenjatkoa ja kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ens viikolle jo lupailtiin plusasteita, höh.

      Poista
  3. Mäkin tartteisin tollasen mittarin. Meillä on ihan varmasti sellasia kohtia, missä on liian kylmä. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ! Kiva, kun löysit tänne. Kävinkin jo vastavierailulla.
      Lämpötilatunnistimella löytää kyllä kätevästi ne kaikkein kylmimmät kohdat. Tietää sitten lisätä eristeitä niihin kohtiin.

      Poista
  4. No olipa mielenkiintoista! Että tuollainenkin laite on olemassa, hyvin hyödyllinen! Meillä on ollut aika lämmintä, leivinuunissa puita polteltu ahkeraan! Pakkanen on ollut kova ja suhteellisen ohut on lumikerros, toivottavasti aarteitasi pakkanen ei tuhoa! Punkeille ja kotiloille voisi hyvästit jättääkin! Ihana Siiri, hänellä on varmaan ollut lämmin paikka katsella pakkasmaisemia!

    Upeat kuvat olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuuni onkin hyvä, se pysyy varmaankin pitkään lämpimänä. Meidän takka kylmenee turhan äkkiä. Joka päivä pitää pistää pökkyä pesään. Siiri on löytänyt takan edestä tänä talvena uuden lempipaikan.

      Poista
  5. Ihania kuvia! Taivas on jotenkin mielettömän kerroksinen väreiltään...

    Aika jännä, en ole edes tiennyt tuollaisesta laitteesta. Meillä vanhassa mökkerössä vedon kyllä tuntee varpaissa. Siksi koirat nukkuu ainoassa lattialämmitetyssä tilassa kylppärissä, muualla on lattianrajassa liian kylmä.

    Tsemppiä kasveille, meillä tuli onneksi heti aika hyvä lumikerros!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle kans lämpötilatunnistin oli uusi tuttavuus.
      Miten muuten sun kasvimaille kävi syksyllä ? Veikö tulvavedet kuinka pahasti maat mennessään ?

      Poista
    2. Minulla oli 9 laatikkoa, joista kuudesta lähti mullat mereen korkean veden aikana. Ja loppujen mullat ovat varmaan aika suolaisia. Todella harmillista, mutta sitten ajattelin, että perustan uudet, joissa otan maan tarpeet paremmin huomioon. Ja ehkä rakennan isommat kasvilavat. Joten lopputulos voi olla parempi! :)

      Poista
  6. Jokku aamut on ollu tosi upeeta. Hyvät kuvat färiistä. Tuallaane vekotin olis kätevä. Meillä sais varmaha uusia melekee koko taloon, tuntuu nii holotnalta pakkaasilla. Pahimmillaan mittari kävi sisällä 16.7astees.... plussalla, onneksi. Kyllä pikkuusen peliättää pakkaastuhot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin justihin mansikoosta, jotta varsinki Honeoye lajike on voinu paleltua pahasti tänä talavena. Surkiaa, ku se on justihin lempilajike, isoo ja mehevä. Toivotahan parasta.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen mittari! Tosiaan saisi lumi vielä pysyä, olisi mukava päästä vielä hiihtämään. Yhden kerran olen käynyt, eli sukset on korkattu tältä talvelta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna korkkasin minäkin hiihtokauden. Lauantaina hiihtelin viime kevättalven liisterit suksissa... ei oikein toiminut, koko ajan meinasin lentää nokalleni ;D Sunnuntaina voitelumestari ehti päivittää pidot tälle talvelle, nyt luistaa.

      Poista