sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kukkasipulien istutuspuuhissa

                                         * yhteistyöpostaus

Nyt ajattelin kerrankin olla ajoissa kukkasipulien istuttamisen kanssa. Minulla se tuppaa jäämään aina liian myöhäiseksi. Tähän aikaan, kun joka päivälle löytyy poimittavia marjoja ja omppuja sekä niiden säilömistä. Liian myöhäinen istutus on varmaan ollut syy siihen, miksi sipulikukat ovat kasvaneet aina huonosti. Toivottavasti nyt onnistuu paremmin. Ihastuin näihin Dream Touch tulppaaneihin ensisilmäyksellä, mitkä värit ! Istutan valkoisia helmililjoja niiden ympärille. 


Keisaripikarililjat ovat minulle uusi tuttavuus. Olen tänä kesänä tykästynyt keltaiseen ja sama meno jatkuu. Keltainen tuo kivasti väriä ja valoa aika lilavoittoiseen puutarhaan. 


Keisaripikarililjat päätyivät tulpaanien ja helmililjojen taustalle. Nämä olivatkin isoja sipuleita, Istutussyvyys 15 cm. Niiden hajun pitäisi karkoittaa myyrät tiehensä. Meillä tosin Siiri hoitaa sen jobin aika tehokkaasti. Niinkuin kuvissa vähän näkyy, kaikki gladiolukset ovat joutuneet ötököiden hyökkäyksen kohteeksi. Istutin niitä kolmeen penkkiin, kaikissa lehdet ovat aivan rispaantuneet. Mikähän tuon on saanut aikaan ?


Istutin myös tulppaanit ja helmililjat etupihan penkkiin. 

Megamyyntiareenat lähettivät kuvissa näkyvät kukkasipulit blogijutun tekoa varten. 
Pääset tutustumaan verkkokauppaan alla olevasta linkistä;



Vielä jaksaa kukkia. Oikeastaan tämä englantilainen jalopelargonia aukaisi vasta syyskuun alussa ensimmäiset kukkansa. Kannatti sitä odottaa.


Amppelit ovat vielä kesäfiiliksissä.


Verenpisaralla otti koville kevättalven muutto varastosta sisälle. Se kitui ja kärsi alkukesän, mutta lähti sitten lopulta uudestaan kasvuun. Talvetettavia kasveja ei kannata keväällä sisälle kantaa. Niihin kasvaneet uudet versot kuolevat kuitenkin pihalle siirrettäessä. Varastosta vain suoraan ulos yöpakkasten loputtua.


Riippapelargonia on huomannut syksyn tulleen, lehdet kellastuvat kovaa vauhtia.


Tumma kärhö on sitkeä kukkija. Vieressä kasvaviin uusiin gojin versoihin on muuten tullut ensimmäisiä kukannuppuja. Alkaisipa se kukkimaan aikaisemmin keväällä tulevina vuosina. Pergolassa voisi olla siihen mahiksia, se on lämpimämpi paikka kuin taivasalla. Gojit kukkivat kasvihuoneen edessä joka vuosi vasta myöhään syksyllä.



Jaloangervo 'Maggey Daley'.

Kukkaisaa syksyn jatkoa !
Pian se on taas kevätkin. Uusia kukkasia odotellessa.



9 kommenttia:

  1. Onpas upeaa kukintaa vielä puutarhassasi. Minullakin odottaa sipulipussi jos toisenkin maahan pääsyä. Toivotaan lämmintä syksyä, jotta viimeisetkin kukat ehtivät aueta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesä ja syksy on parasta kukinta-aikaa talvetettavilla ruukkukukilla. Niiden kasvuunlähtö aina kestää.

      Poista
  2. Totta, kauniisti vielä kukkii sinulla kesäkukat, sekä jaloangervo ja kärhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maggey Daley kukkii myöhään. Kiva, kun se on kukassa samaan aikaan, kun Kitaikat kypsyvät. Pirtsakka väriyhdistelmä.

      Poista
  3. Ai, soot jo teheny kaivaukset. Pitääs kait kans eres aloottaa, muttaku melekee joka päivä sataa. Ei hutsita.
    Aivan on täyres kukas, kesäkukat ja kärhöt. Voiku olis viälä lämpöösiä päiviä, nii saisit nauttia nuasta viälä kauvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerranki olin aijoos. Yleensä se o pruukannu jäärä melekeen pakkaasihi asti. Toivottavasti siäki olis sen verran komiaa ilimaa, jotta pääsisit istuttamahan.

      Poista
  4. Nätisti siellä vielä kukkii. Minulla on autotallissa 20 kiloa sipuleita odottamassa ja Hollannista tulossa samanlainen satsi. Huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo katoin blogistasi, että siellä onkin vähän suuremmat määrät sipuleita. Mulla otti selän päälle jo tuokin määrä. Tsemppiä 20 kilon istuttajalle/ istuttajille :) Eikun siis 40 kiloa, apua, mikä määrä ! Innolla odotan kevättä, minkälainen kukkaloisto sieltä paljastuu <3

      Poista
  5. Mahtavaa kukintaa edelleen puutarhassasi! Nuo jaloangervot ovat mukavan värikkäitä ja myöhaan kukkivina piristävä ilmestys! Minulla sipulit vielä odottelevat maahan pääsyä..

    VastaaPoista