sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syksyn satoa


Marjat ja hedelmät taisivat tykätä tästä kesästä. Satoa on pukannut niin, ettei ole riittänyt energiaa edes blogin päivittämiseen. Instan puolelle olen laittanut kuvan jos toisenkin, kännykällä se käy niin näppärästi. Viinirypäleistä on suurin osa poimittu, muutaman tertun jätin naposteluun.



Kultaiset Kitaika omput kypsyivät läpikuultaviksi. Sitten saakin olla nopea poiminnan kanssa, tipahtelevat nimittäin samantien maahan.




Punakanelia tuli ensimmäisen kerran reilu sato. Nyt on mehuja, soseita ja piirakkavärkkejä talven varalle.



Pensasmustikoista on suurin osa pakkasessa, mutta on siellä vielä raakileitakin. Hyvä juttu, kun ensi viikolle lupailtiin lämpimämpiä päiviä, jos vaikka ehtisivät kaikki kypsyä.



Tyrnipuskilla Tytti, Terhi ja Tarmo oli nyt toinen kesä.



Parasta syksyssä 💛


Omppulyhty


Sinikka siniluumu on ollut tänä kesänä täysin vallaton. Luumuja on kerätty monta sangollista ja aina vain niitä riittää. Pakastin ja toinenkin (hankittiin varapakastin) on täynnä. Olen tuputtanut niitä sukulaisille, ystäville, naapureille, mies on vienyt työpaikalleen. Jos haluat satoisan luumupuun, istuta Sinikka 👍


Hitaasti mutta varmasti, keltaluumun sato kasvaa joka vuosi. Nyt taisi tulla jo reilu 10 luumua.



Karhunvatut ja omput menossa hillokattilaan.


Suurin osa karhunvadelmista on poimittu, mutta vielä on raakileitakin.


Kokeilin karhunvadelma-tyrnihilloa, toimii 😋


Siiri tarkkailee mitä puutarhassa tapahtuu. Ja käy tutkimassa jokaisen muutoksen ja uuden puskan.

Mukavaa syksyn jatkoa !


6 kommenttia:

  1. Instasta olen jo tätä satoa ihaillutkin... Näin yhteenvedettynä on kyllä hengästyttävän hyvä sato! Upeaa!! 😀

    VastaaPoista
  2. Instasta olen jo tätä satoa ihaillutkin... Näin yhteenvedettynä on kyllä hengästyttävän hyvä sato! Upeaa!! 😀

    VastaaPoista
  3. Ihan huikea sadonkorjuusyksy sinulla, niin herkullisia kuvia..! Meille istutettiin tänään päärynäpuu ja kokeeksi karhunvadelman taimi...voi, kun saisikin joskus maistaa noita upean värisiä karhunvattuja:) Onnea hienosta sadosta!

    VastaaPoista
  4. Mahtava sato! Herkullisen lisäksi myös runsaasti silmäniloa. Karhunvatukka on jotenkin niin kaunis marja.

    VastaaPoista
  5. Teillähän on tullut tänä vuonna vaikka mitä satoa! Täällä Kaakkois-Suomessa ei tänä vuonna onnistunut mikään, omput ainoastaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ! Nyt marjat ja hedelmät alkavat taas maistumaan kuukauden paussin jälkeen. Syys-lokakuussa tulee jonkin sortin ähky luumujen ja omppujen mättämisen jälkeen.

    VastaaPoista