keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kuvia puutarhavuodelta 2016


Teija lähetti Salainen puutarha-blogista kesäkuva-haasteen. Hän arveli, että blogini taitaa olla talvilomalla. Niinhän se on, tarvitsen pienen tauon näihin puutarhajuttuihin. Keväällä on sitten taas uutta intoa. Kuvia on tullut napsittua kyllä talvisestakin puutarhasta, niitä olen laittanut instan puolelle. Tykkään talvestakin ja odottelen, tuleeko hiihtokelejä. 
Kiitos Teija, että herättelit muistelemaan kesää, vihreyttä ja lämpöä <3 
Palataanpa sitten viime kesään, Ylläolevat tulppaanit olivat kevään ensimmäisiä kukkijoita.


Samoin lilat ukkolaukat. Siirsin syksyllä osan laukkojen sipuleista toiseen paikkaan, koska tuossa pionit peittyivät niiden taakse. Enpä tiennyt, että laukat venähtävät noin pitkiksi. Ja kukintakin kesti yllättävän pitkään.


Kevään projektina oli hedelmäpuiden alustojen uudistaminen. Laitoin omppupuiden alle singelisoraa + pähkinän väristä koristekatetta. Mietin miten haravointi sujuu soran ja katteiden päältä, mutta ei siinä suurempia ongelmia ollut. Haravoin lehtiä muutaman kerran heti niiden pudottua. Vähän soraa ja katetta tulee väkisinkin mukana, mutta eiköhän sinne suurin osa jäänyt.


Valkokirsikka Lumikki tarjosi ekat maistiaiset. Kyllä sieltä mieto kirsikan maku löytyi. Kirsikat olivat vähän pehmeämpiä kuin punaiset sisarensa. 


Päärynäpuulla oli viimeinen kesä. Puusta repesi puolet pois muutama vuosi sitten syysmyrskyssä. Sen jälkeen hedelmät ja lehdet muuttuivat rupisemmiksi ja mustiksi vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Hedelmien pintaan alkoi tulla mustaa kuin nokea jo raakilevaiheessa. Parina viime kesänä siitä ei saanut satoa ollenkaan. Meillä oli monta kertaa puhetta siitä, että puu pitäisi kaataa. Mutta enhän minä sitä olisi koskaan malttanut tehdä. Kuinkas ollakaan minun synttäriaamulla päärynän oksat alkoivat heilumaan siihen malliin, että syöksyin katsomaan, mitä pihalla tapahtuu. Mies siellä sahasi alaoksia niin tiuhaan tahtiin, että latvuksessa oli enää oksia. APUA, en tiennyt olisinko itkenyt, huutanut, nauranut vai mitä. Mun rakas päärynäpuu oli mennyttä. Ehdotin kyllä, että jätettäisiinkö pitkärunkoinen "palmupäärynä" kuitenkin. Noh, helpotushan se kuitenkin oli, mies teki sen, mitä en itse olisi malttanut tehdä. Pelkäsin nimittäin, että puu tartuttaa kaikkiin muihinkin hedelmäpuihin tauti-itiöitä ja mitä lie sairauksia. Ja on sitä ehkä jo tehnytkin. 

Mutta mitenkäs blogin nimi, ei ole enää päärynäpuuta, minkä varjossa köllötellä. Olisiko se nyt luumupuun varjossa ? Katsotaan nyt, saadaanko uusi päärynä mahtumaan vielä johonkin. Tuohon samaan paikkaan ei ehkä kannata istuttaa, vai mitä mieltä olette ?


Sitten pääsin tositoimiin, vadelmien, mansikkojen ja saskatoonien keräykseen ja säilömiseen.


Ja mesimarjojen ja jalomaaraimien.


Omput olivat nyt terveempiä kuin edellisvuonna, joten pääsin testailemaan mehulinkoa. Tuoremehussa on kaikki vitamiinit tallella. Ja niin hyvää, että kannu tyhjeni samantien.


Karhunvadelmia päätyi hilloihin omppujen ja luumujen kanssa.


Luumuvuosi oli muuten hyvä, paitsi jatkuvat sateet pilasivat homehduttamalla osan satoa. Pilaantuneita luumuja saikin kerätä pois joka toinen päivä. Välipäivinä ja auringon pilkahdellessa oli kypsien luumujen vuoro. 


Istutimme keväällä 3 uutta tyrniä; Terhi, Tytti ja Tarmo lajikkeet. Ekat vitamiinipommit popsittiin suoraan puskista. Niin ja sainhan tehtyä niistä myös pirtsakkaa kiisseliä appelsiinimehulla höystettynä. Ai että se on raikasta ! 


Sinikriikunat kestivät paremmin vesisateet kuin siniluumut. Kriikunoista tuli makea sato. En meinannut ehtiä kuvaamaan, kun kriikunat napsittiin jo lautaselta.


Zilgoja popsittiin minkä ehdittiin. Hain joka päivä muutaman kypsän tertun iltanaposteltaviksi. Loput, parin sangollisen verran, päätyivät mehuihin ja hyytelöihin. Viinintekoon en ole vielä innostunut, koska en pystyisi sitä kuitenkaan nauttimaan ilman ärsyttäviä vatsanväänteitä ja migreeniä. Elämää huomattavasti helpottavaa olikin, kun sain tämän vuoden aikana vihdoin ja viimein vatsani parempaan kuntoon. Kärsivällisyys alkoikin olla jo loppu sillä saralla. Nyt tiedän aika hyvin, mitä vatsa kestää ja mitä ei. 


Suurin osa punaluumuista ehti kypsyä.



Terassilla ollut viljelylaatikko oli ahkerassa käytössä. Siitä sai napsaistua monet salaatit, timjamin oksat ja persiljat. Pinaattien ykköskohde on edelleen muhennos, johon laitan lisäksi esim. valkosipulia, siemeniä, ruohosipulia. Tai sitten keittoon ja ohukaisiin. Toinen viljelylaatikoista oli kasvihuoneessa, mutta se oli huono idea. Salaatit nahistuivat siellä turhan nopsaan, herneenversot kasvoivat parissa päivässä puolimetrisiksi ja  pinaatitkaan eivät viihtyneet. Ensi kesänä laitan sen toisenkin viljelylaatikon terassille, ruokapöydän viereen.


Osa maisseista ehti kypsyä. 
Tulevana keväänä täytyy kylvää siemenet heti huhtikuun alussa. Tai vaikka jo maaliskuun lopulla.


Siiri ihmetteli, kun kannoin oliivin  ja liljapuun sisälle. Vikatikki se olikin, oliivi alkoi varistaa heti lehtiään. Siirsin oliivin viileämpään varastoon. 

Viime vuosi oli pohdiskelujen aikaa, toisaalta se oli myös käänne parempaan päin. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Huomasin miettiväni usein, miksi, miksei, entäs jos... Ja tulin siihen tulokseen, että joskus se kissa on vain nostettava pöydälle. Elämä tuo ihmeellisiä asioita eteen, kai niillä kaikilla on jokin tarkoitus tai sitten ei. Mutta eteenpäin rämmitään näissä haasteiden verkoissa, joskus kompastellen joskus nauraen. Elämä on <3


Hyvää alkanutta vuotta <3