maanantai 14. toukokuuta 2018

Taistelu lehtokotiloita vastaan

                     yhteistyöpostaus/ Bayer Garden

Kevät on parasta aikaa aloittaa taistelu etanoita ja lehtokotiloita vastaan. Otukset ovat niin kovia lisääntymään, että kesällä niiden kanssa on jo ihmeessä. Jos se nyt keväällä jää tekemättä, myöhemminkin toki onnistuu. Viime kesänä laitoin ensimmäisen kerran etanarakeita kasvihuoneen taakse kosteikkoon ja altaisiin, missä kotiloita näkyi. Aion jatkaa torjuntaa niin pitkään, kun niitä ilmestyy. Nyt löytyi muutama pieni yksilö mansikkakankaan alta. Kotilot kannattaa kerätä pois. Heitän ne kuumaan veteen ja sieltä roskikseen. Toinen vaihtoehto olisi kaivaa ne maahan, etteivät päädy toisten yksilöiden ravinnoksi. Natria Etanarakeilla kotiloista pääsee eroon luonnonmukaisesti. Vaikuttavana aineena on luonnossakin esiintyvä rautafosfaatti. Ripottelin rakeita mansikkalaatikoiden reunoille ja mansikkakankaan alle. Suoraan kasvien lehdille sitä ei saa laittaa. Bayer Gardenin Natria Etanarakeet lähetti tuotteen maahantuoja.


Omenapuiden alustat kokivat taas muutoksen. Vaihdoin koristekatteen tilalle kukkia. Penkin reunoihin löysin taivutettavaa reunanauhaa. Pari säkkiä multaa ja bellikset siihen. Tykkään, puutarhaan tuli kaivattua väriä.


Lauantaina aloitimme kasvihuoneprojektin. Sanoin miehelle, että otan listat ja muovit pois. Vaihdetaan ne uusiin, niin kasvihuone siistiytyy. Kun sain sen tehtyä, mies tuli katsomaan, miltä runko näyttää. Aika huonossa kunnossa oli. Hän aloitti purkuhommat huonoimmasta päästä ja homma jatkui ja jatkui...


... kunnes kaikki oli maantasalla. Laudat ja lankut olivat suurimmaksi osaksi lahoja. Mun muovien- ja listanvaihdosta tulikin vähän suurempi projekti. Nyt saa suunnitella kaiken alusta, perustuksista lähtien. Mies suunnitteli kokeilla kierrepaaluja, niillä saisi kuulemma tehtyä perustukset helpolla.  Saas nähdä mitä saadaan aikaan.


Tämän kevään uusia istutuksia on alppiruusu 'Red'. 


Toinen uusi alppiruusu on 'Red Jack'. Piristävää, kun kevätpuutarhasta löytyy punaista. Tähän asti kaikki muut keväällä kukkivat ovat olleet vaaleanpunaista, lilaa ja keltaista. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat.


Piti siirtää kurjet pois kukkapenkistä. Huomasin, että tulppaanin piipot yrittivät nousta  lintujen varpaiden välistä.


Kesäistä ja helteistä viikkoa !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti