tiistai 20. maaliskuuta 2018

Vihervoimaa versoista.


Kevättalven herkkuja ovat tuoreet versot. Aamuisin piristyy kummasti, kun napsaisee vihervoimaa leivälle. Babyleaf-siemensarjan versot tuovat kivasti vihreyttä ja kevään tuntua keittiöön.
Olen saanut Microgreen & Babyleaf siemenet testaukseen Scheteligiltä.


Tatsoikaalin versot olivat maukkaita. Ne päätyivät parempiin suihin ensimmäisenä. 


Punajuurikkaan versot ovat piristävä lisä salaateissa. En itse erityisemmin pitänyt niiden punajuuren mausta, mutta punainen väri on kiva.


Lehtikaali Red Russian oli suosikkini näistä babyleaf siemenistä. Ne kasvattivat parhaiten satoa. Tätä lehtikaalia kasvoi myös viime kesänä terassin salaattibaarissa. Menestyi siinäkin hyvin. Loppusyksystä keräsin loput lehdet talteen ja pakastin ne. Talvella olen lisäillyt murennuttuja lehtiä mm. kanapastan ja keittojen joukkoon.


Herneenversoja on syöty jo muutama satsi. Mikäs sen parempaa kuin tuoreet versot ja valkosipulin viipaleet aamuisin leivän päällä. 


Valkosipulien versot venähtivät pitkiksi. Onpa ollut enemmän syötävää.


Asiasta kolmanteen, en malta olla laittamatta muutamaa talvikuvaa. Hiihtolomalla kävimme Raippaluodossa pilkkireissulla. Ei tullut sintin sinttiä, mutta kelit olivat kohdillaan.





Hei, mäkin pääsin maistelemaan. Kirjavalehtinen ohra oli niin hyvää, että söin ne kerralla 😻😸


Kun sain ohranversot syötyä, siirryin äiskän herneenversoihin. Sainkin ne sitten omaksi 😸 


Kukkuu, mä olen piilossa. Maistoin siinä samalla valkosipulinversojakin, yök, jätin ne muiden syötäviksi.


Aurinkoisia ja kauniita kevättalven päiviä 💙


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kevättalven ilot ja surut


Nyt on ollut pitkään hyvät hiihtokelit. Näitä kuvia napsiessa oli jo vähän keväistä fiilistä ilmassa. Tuolloin tulikin hiihdettyä talven pisin lenkki 8 km. Toivottavasti ei talven viimeisin, sen jälkeen alkoi ärsyttävä yskä ja se jatkuu...


Otin siinä kuvia, kun sattumoisin paikalle hiihteli lapsen kaverin äiskä. Loppumatka menikin mukavasti rupatellessa. 



Tässä hiihdän vielä lipsuvilla karvapohjasuksilla. Ostin nimittäin ensin liian jäykät sukset. Niillä lipsutellessa hiki lensi jo 3 km jälkeen. Myyjä arveli ensimmäisellä valitusreissullani, etten pääsisi löysemmillä suksilla mihinkään. Niistä menisi luisto kokonaan. Tätä sitten uskoin liikaa, kunnes mies kyllästyi valituksiini lipsuttelun aiheuttamista lonkka- ym. kivuista. Hän soitti liikkeeseen ja sukseni vaihdettiin löysempään pariin. Nyt nämä uudet pitävät hyvin ja hiihto on taas kivaa.


Karvapohjasukset olivat todella hyvä hankinta. Niihin ei tarvitse laittaa pitovoidetta. Keskellä olevat mohairkarvat hoitaa sen homman. Se, jos mikä on kätevää. Sukset ovat aina valmiina. 


Tuollahan mies sivakoi jo lammen toisella puolella ja minä vaan kuvaan. 


Kelejä on ollut monenlaisia...




Auringon viimeinen pilkahdus ja sininen hetki lammella 💙




Kävipä muuten miehelle samoin, hänenkin sukset vaihdettiin löysempiin. Tämä toinen pari pitää nyt hyvin. Harmi vain, hän ei ole päässyt hiihtämään muutamaan viikkoon. Ja nyt sädehoidot tulee taas sotkemaan hiihtoharrastusta. Ja flunssapaholaiset. Ollaan täällä kaikin köhitty ja niistetty vuorotellen. Yskittää ja kurkkua kutittaa. Nyt hengitellään vuorotellen koko porukka höyryhengityslaitteella.

* yhteistyöpostaus/ WellO2 By Hapella Oy


Sain blogiyhteistyönä kokeiltavaksi WellO2 hyvinvointilaitteen. Jostain kumman syystä meillä kaikilla on herkkyys hengitystieinfektioihin. Yhdellä on usein kurkku kipeä ja yskittää, toisella nenä tukos joka yö, kolmannella poskiontelotulehdukset ovat vaihtuneet keuhkoputkentulehduksiin. Toivotaan, että saataisiin apua tästä laitteesta. Well02 avaa ja kosteuttaa hengitysteitä sekä vahvistaa hengityslihaksia. Sen toiminta perustuu säädettävän hengitysvastuksen ja lämpimän vesihöyryn vaikutukseen. Mukana tuli myös aromaattisia mentoli tabletteja. Laitoin yhden tabletin veden joukkoon, kyllä nenä aukesi. Vähän oli turhankin ytyä mentolihöyryä, puoli tablettia riittää jatkossa.


Voimme käyttää samaa laitetta koko perhe. Laitteessa on puhdistusohjelma, joka suoritetaan, kun käyttäjä vaihtuu. Sitten vaihdetaan oma suukappale ja eikun hengittelemään.  


Otin nenämaskin omaan käyttööni, kun meitsin nenä on aina tukos. Syytä tukkoisuudelle ei ole löytynyt, ei allergiaa eikä rakenteellista vikaa. Mutta tukossa on tämän tästä. Mielenkiintoista nähdä, auttaako lämpimän höyryn hengitteleminen siihen. Höyryn on tarkoitus kosteuttaa ylähengitysteiden limakalvoja ja auttaa niitä sietämään paremmin kylmän ja kuivan ilman aiheuttamaa ärsytystä ja tukkoisuutta. Olemme mittailleet myös sisätilojen kosteusprosenttia, meillä se pyörii 21-23 %.n tienoilla. Sopiva huoneilman kosteus olisi talviaikaan 20-40 %, eli kuivassa ilmassa tässä elellään. Oletteko mittailleet, mitä kosteusprosentit teidän kodeissa näyttää ? 

Linkistä pääset lukemaan tarkemmin Well02 hyvinvointilaitteesta.
On muuten suomalainen keksintö 👍




Mieheni lupautui malliksi, tässä puhallusnäyte letkua käyttäen. Puhaltaa voi myös ilman letkua, suoraan suukappaleeseen. Laite pitää pientä ääntä ulospuhalluksessa.
Sopiva lämpötila näyttäisi olevan kakkonen. Ykkösellä tulee aika haaleaa höyryä ja kolmosella vähän turhan lämmintä. Kolmosella hengitettäessä lämmöntunne jäi pitkään keuhkoputkiin.  Hengitysvastusta saa myös säädettyä. 0 on hyvä nenämaskilla, 1 on itselleni sopiva suukappaleella, 2-3 on kovakuntoisemmille keuhkoille. Puolisoni käyttää 2 vastusta, joskus 3.kin. Miehelläni näyttää olevan keuhkot vielä paremmassa kunnossa ja voimmakkaammat, kuin itselläni. Vaikka hänellä on ollut 2 keuhkoveritulppaa ja 13 vuoden syöpätaistelu kaikkine mahdollisine hoitoineen takana. On sille selityskin, hän on urheillut ja hoitanut kuntoaan koko ikänsä, minä vain nautiskelen ja lopetan suoritukseni heti, kun väsyttää.
Harjoitukset jatkuvat. Kerron myöhemmin lisää, mitä keuhkoille ja nenäonteloille kuuluu. Jospa minunkin keuhkoni vielä vahvistuisivat, nyt on laite harjoitteluun. Nyt pitää mennä pötkölleen, flunssa on vieny voimat. Kuulumisiin ja mukavaa kevättalven jatkoa !